Synnytyskertomus

Rv 39+0 oli odotettu polikäynti, jossa tutkittiin sekä minut että vauva sekä tehtiin viimeinen kokoarvio. Painoarvioksi saatiin 3,7kg kiitos vauvan vatsan  ympäryksen, joka tuntui vaivaavan ja sain monet kerrat kysymykset tehdyistä sokerirasituksista..? Istukassa oli myös jo jotain, ei kalkkeutumia, mutta jotain kuolleita spotteja. Verenpaineet myös aivan hurjat ja pissakin kahdella plussalla.. 

Kello 11:40 lääkäri teki päätöksen, että laitetaanpa samantien ballonki. Raskausmyrkytys ja proteinuria saa vahvistukset. Olin sormelle auki ja hyvin paikat jo pehmentyneet, mitä nyt kaulaa 2cm, mutta ei odoteta. Laittaminen tuntui kieltämättä vähän ikävälle ja suolaliuosta? pistettiin 80ml, joten kävely tuntui myös hankalalle. Pissaaminen ballongin kanssa oli kuitenkin vaikein osuus. Yritin pysyä pystyssä ja liikkeellä koko ajan, pienessä tarkkailuhuoneessa seinät vaan tuntui kaatuvan päälle. 

2h päästä laitosta synnärin kätilö yritti vetää ballonkia alaspäin, mutta napakasti se edelleen oli paikallaan. Verta hieman myös valutti, mutta ainut oire vähän painetta vaan alakerrassa. Verenpaineet mittasin itse. Kolmannen tunnin kohdalla ehkä hieman paine kasvaa alakerrassa ja vähän ajoittain tuntuu menkkajomoa, mutta ei mitään sen ihmeempää. Oon vieläkin omissa vaatteissa, hirmunen hiki. Ois pitänyt ottaa mukaan kyllä joku t-paita.. Ballonkia vedetään taas, napakasti on kiinni edelleen, mutta vähän saatiin se alaspäin. 

5h ballongin laitosta ja lähden kaupungille kävelemään, kun on päivällinenkin nyt hieman laskeutunut. Juttelen miehen kanssa tunnin puhelimessa. Käyn ostamassa suklaata 🤭 Ehkä mahdollisesti avaavia supistuksia alkaa tulla kävelyn aikana? Hyvin kipeitä, aaltoilevia, kiristäviä, kuin painekattila alavatsan/lantion suunnilla just ennen kuin ottaa kannen pois ettei kiehu yli. Ja voi pojat tota pimpinkin kipua. Kivut säännöllisesti viiden minuutin välein, mutta kestävät vain minuutin. Pystyasento ja eteenpäin nojaaminen helpottaa ainakin ajatuksen tasolla. Alaselkäkipukin vähän vaivaa nyt.

8h kulunut ja nyt melkein polvessa asti roikkuu letkun päät, mutta ei vielä ole tippunut pois. Käyrille taas ennen iltapalaa, nuo mun kuvittelemat supistukset ei siinä kyl näy lainkaan. Vauvan syke kyllä hyppää aina silloin ja kovasti hän liikkuu just, kun mua alkaa sattua. Sellainen olo, että taidan sittenkin ottaa kunnon kipulääkearsenaalin käyttöön kun alkaa tositoimet.. Jalat huutaa turvotuksesta makuulle, joten päätän alkaa yrittää unta houkutella.

Yöllä yritän vetää ballonkia monet kerrat, liikkuu kyllä vähän mutta tuntuu että valahtaa takaisin vaikkei pitäisi. Yö menee kivuttomasti ja nukun kuten tähänkin asti viime päivät, eli aika hyvin. Limaa tulee yöllisten vessakäyntien yhteydessä vähän.

Rv 39+1, seuraavana aamuna ummetusta istuessani ja aamupalaa odotellessani irtoaa samalla myös ihan hervoton limatulppa! Näytti ihan pitkän aikaa vesisateessa olleelta luumulta, ja minä kun epäilin aina huomaako sen irtoamista. Oli kyllä sen kokoinen löntti että ei voinut erehtyä mikä se on. Olin ihan fiiliksissä :D Ballonki se ei vaan meinaa silti mihinkään lähteä. Alavatsan ja värkin kipu alkaa kylläkin taas, istuminen ei oo ainakaan hyvä asento silloin. Aamupalan jälkeen käyrille.

22h ballongin laitosta. Napakasti kiinni edelleen, anteeksi kielenkäyttö, mutta voi vittu on nyt päällimmäisenä mielessä ihan kirjaimellisesti. Silloin tällöin alavatsalla jomoa, mutta ei paljoa lohduta, kun aamuiset kivut hävisi ja muuttui vaan jomoksi. Närästys ja refluksikin nostaa taas päätään.

23h päästä lääkäri tulee ottamaan ballongin pois, koska oli emättimessä. Kohdunsuu ihme "jopa" 3cm auki, mutta toisaalta kaulaa jäljellä tä,än lääkäri mukaan  2cm..? Vauvakin kovin ylhäällä.. Sisätutkimus sattuu ihan sairaasti, ja sen tekee sekä lääkäri että kandi. Saan tästä eteenpäin jatkossa 2kpl cytoteceja, noita mun lempilääkkeitä jotka laittaa pakin aina sekaisin. Mutta jospa saatais niillä aikaseksi supistuksia, että päästäisiin kalvojen puhkaisuun.

3h ekoista cytoteceista, lounas syöty (erityismaininta vielä kun muistaa annettava ruuan maittavuudesta, on ollut tosi hyvää!), vaihdoin omat vaatteet ja kävin kävelemässä pitkin käytäviä. Synnytysmekossa en viitsinyt lähteä sairaalaa kiertämään. Jalkoja puristaa, kun ne on niin turvoksissa, en saa omia kenkiä enää lainkaan kiinni, mutta sukkasillaankaan en viitsinyt talsia. Pakko hetki olla nyt sängyssä ja nostaa jalat ylös. Seura ois kiva, mutta saan sitä vasta aamulla, jos tilanne on sama edelleen.

Käyrille ennen toista cytoannosta. Hoitaja nauraa, että ei taida supistaa, kun meinaan torkahtaa. Mutta käyrillepä saadaankin sit lopulta pari supistusta! Lähden taas kävelemään käytäville tunniksi. Alapäätä pakottaa ja se paineistuu välillä, ehkä supistuksia silloin tällöin. Siteeseen valuu kävelyn päätteeksi vereslimaa pitkästä aikaa.

Tunnin makaan sängyllä ja sitten taas käyrille, eipä tunnu supistuksia tai mitään missään taaskaan. Ruuan ja kolmannen cytosatsin  jälkeen kävelen huonetta ympäri kuin villieläin häkissä. Joo, kyllä pystyasennolla saa painetta aikaiseksi hyvin, mutta ei tunnu siltä että mikään etenisi. Petyn, sillä kuulen että saisin luultavasti enää yhdet cytosatsit ja lääkäri sitten katselisi aamulla että miten jatketaan. No joo toisaalta jos nää ei toimi nion turha antaa enempää, mutta ärsyttää.

Uusi lääkäri tulee iltakierrokselle minunkin huoneessa käymään kahden kandin kanssa. Sisätutkimus osoittaa, että edelleen ollaan se 3cm auki, kaula sentään sentillä lyhentynyt eli sentti jäljellä.. Suunnitelmana on, että cytotecilla jatketaan tämä päivä ja aamulla taas ballonki ja jos sitten saisi kalvot puhkaistua. Proteiinit nousussa reilusti, oman olon seuraaminen erityisen tärkeää. Pystyasennossa ei jaksais enää millään olla, vaikka pitäisi antaa painovoiman tehdä työtä, mutta yritän jaksaa. Välillä vähän vereslimaa tulee.

Päivän vikat käyrät, makaan jo pimeässä sairaalamekossa, ei vaan jaksa enää olla pystyssä ja kiertää kehää. En ymmärrä mitä kipuaaltoja nää on, luulin että supistuksia, mutta ei ne kyllä käyrällä näy ollenkaan. Ei ainakaan kaikki. Mutta sit alkaa näkymään useampikin, väli ehkä 5min ja selkeästi napakoituu. Käyrän lopuksi käyn pissalla ja taas tulee vereslimaa ja ihan kuin nahan paloja. Yökätilö ei vielä halua antaa cytoja, jos supistukset lisääntyykin itsestään, tulen muuten tosi kipeäksi kuulemma.

Rv 39+2 puolta hätyytellään. Supistukset tihenee ja napakoituu vielä enemmän sillä välin kun yritän nukkua. Tunnin päästä kuuluu kohdusta tosi äänekäs POKS ja lapsivesi holahtaa kaikesta läpi. Taas oon fiiliksissä! :D Vaatteet vaihtoon ja pääsen käyrille. Närästää ihan perkeleesti, supistukset tuntuu alaselässä. Kylkiasento on huono ottaa ne vastaan. Kätilön mielestä olen 4-5cm auki ja hän kyselee jo toiveeni kivunlievityksen suhteen. Nyt en ota vielä mitään.

Tässä vaiheessa näköjään loppunut muistiinpanojen kirjoittelu, mennään nyt sen mukaan mitä muistan ja oon sukulaisia informoinut tekstarein tapahtumista. 

Supistukset lisääntyi ja napakoituu, kätilö on aivan ihana ja suosittelee juuri oikeita apukeinoja oikeaan aikaan. Ensin kuuma suihku, jossa olen tunnin, en vaan raaski tuhlata vettä enempää 😂 kello jotain 2 yöllä? Saan ilokaasua ja tens laitteen, mutta kumpikaan ei kipuihin auta. Ilokaasusta se ilo, että se auttaa hengittämään syvään ja tasaisesti. Klo 5 minut siirretään saliin epiduraalia varten, sillä alan olla jo tosi kipeä. Muistan, kun suppareita vaan tuli ja niiden huippukin saavutti piikin tosi nopeasti ja eiku uutta putkeen. Epiduraalista sain heti kahdeksi tunniksi taivaan lahjan ja sisäisen kutinan. Minulle nousi samalla 39 asteen kuume. Oksitosiinitippa laitettiin myös.

Miestä infosin synnytyksen etenemisestä aina kun oli kerrottavaa ja hän tulikin ihan omaehtoisesti aamulla ❤️ harmi että hälytin hänet väärään aikaan, sillä hyvästä alusta ja voimistuneista supistuksista huolimatta en ollut avautunut viidessä tunnissa sittenkään kuin sentin! Kipupumppu annosteli kipulääkettä säännöllisesti, mutta ei auttanut ja epiduraalikin oli menettänyt voimansa. Iltapäivästä aloin olla taas tosi kipeä kuumeesta ja supistuksista, paineen tunnekin lisääntyi alakerrassa, joten sain lisäksi jonkin kohdunkaulanpuudutteen, joka sekin auttoi vain noin tunniksi eikä enää hyödyttänyt myöhemmin sekään. Liekö tuo oksitosiini syynä, että supistukset oli aivan järkkyjä?

Miehen oli lopulta ihan pakko lähteä kotiin, ja näin jälkikäteen harmitti kumpaakin ihan hitosti. Jos olisin vähän myöhemmin pyytänyt hänet tulemaan, olisi hän lopulta nähnyt pojan syntymän. Olin avautunut 7cm:n joskus iltapäivästä juuri miehen lähtiessä  ja sen jälkeen supparit oli taas koko ajan läsnä eikä mikään auttanut supistuskipuihin. Viiden kuuden maita olin jo niin kipeä, että itkin. Yöllinen ihana kätilö oli vielä paikalla ja silitteli ja kysyi, mistä itku johtuu. Kai se oli vähän sellainen tunteiden purkaus kaikesta - kipuja ja harmitusta miehen lähdöstä ja samalla tajusin, että lapsi tosiaan syntyy "kohta", sillä kätilö jo suihkutteli huonetta.

Aloin vihdoin avautumaan vikat sentit, hitaasti mutta varmasti ja paine alapäässä kasvoi koko ajan. Sain lisää puudutetta ja kipupiikkiä, epiduraali kai meni myös koko ajan olevinaan, mutta myönnän, kestin supistukset tosi huonosti ja vaihtuva hoitava väki sanoikin jo välillä kipujani valittaessa, että mulla on kaikki käytössä jo, ei oo enää muuta. Olin kylläkin kuumeessa toki myös ja hiton väsynyt, mutta kun ei ollut saanut mitään taukoa supistuksiin oikeastaan lähes päivään, niin ottihan se voimille. Samalla selvisi, että epiduraali vuoti iholle koko ajan enkä oikeasti saanut edes siis kaikkea siitä annostuksesta mitä piti tulla 😕 

Lopultakin klo 20 maissa tajusin siinä yksin ollessani, että ponnistamisen tarve on alkanut tulla tosi voimakkaaksi. Vielä joku perkeleen lippa oli edessä eikä saanut ponnistaa, mutta yritin kuulostella ja työnnellä ihan ajattelemallakin vauvaa alaspäin ja etsiä hyvää asentoa loppurutistukseen. Tunsin vauvan liikkeitä ja potkuja edelleen kyljissä asti, mutta välillä tuntui että nyt poika pullahtaa ulos ja panikoiduin vähän, kun en saanut ponnistamista lopetettuakaan. Mutta oli "kiva" olla hetki yksin ja "tutustua" tuohon ponnistamisen tunteeseen. Itse ponnistaminen ei sattunut, mutta olihan se pakonomainen tunne veikeä.

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Viimeinkin lähes 23h lapsiveden menosta olin täysin auki ja itse ponnistusvaihe alkoi - se kesti lopulta vajaa 40 min ja sain vielä kerran värkkiin puudutteet. Ponnistin kätilön mukaan juuri oikein ja täydellisesti aina kun supisti, harmi että supistuksia tuli vähän harvemmin jatkuvasta oksitosiinista huolimatta, niin vaihe venyi. Se tunne, että pitää jatkaa ponnistamista saadakseen lapsi jonkun tietyn "rajan" yli, oli kaikesta vaikeinta, ja sitten sen jälkeen kun pitikin jo vähän himmata ja siirtyä kyljeltä (olin itse valinnut sen asennon) selälleen, meinasi iskeä pakokauhu että ei tätä asentoa. Siinä ei tarvinnut kuitenkaan kuin yhden kerran ottaa supistus vastaan ja ponnistaa, kun tunsin miten vauva vesineen holahtaa nätisti ulos - muistan ajatelleeni heti ekana, että luojalle kiitos supistukset oli siinä!

Poika oli sininen ja limainen eikä heti rääkinyt, mutta tokeni siitä hyvin ja sai myös väriä pintaan. Minä silmät kiinni hengittelin helpotuksesta saaden samalla pojan ihokontaktiin. Kätilö leikkasi napanuoran kun sen sykkiminen loppui ja jälkeiset tuli nopeasti perästä, istukkaakin vähän tutkittiin yhdessä. En revennyt, pari asfaltti-ihottuman kaltaista tuli joista toiseen varuilta pari tikkiä, mutta ponnistaminen oli kuulema niin hyvin hallinnassa ettei ole mikään ihme, kun ei repeämisiä tullut. 

Poika syntyi lopulta rv 39+2 klo 22:08 ollen 52cm pitkä ja 3650g painava ja saaden 8/9 pojot.

 
Lähes kolmen vuoden odotus on nyt siis tullut maaliin ja kuten arvata saattaa - pienisuuri mies on sulattanut sekä äidin että isän sydämen täysin, ja kaikki se aikaisemmin koettu epävarmuus on nyt poissa 💙

Viimeiset hetket ennen päätepysäkkiä

Jos tämä postaus tulee luettavaksi, on se erikseen ajastettu rv 39+0 polikäynnin jälkeen tulevaksi ja tarkoittaa sitä, että vauva on jättänyt arkensa kohdussa taakseen ja opettelee nyt avuttomana elämää kohdun ulkopuolella uusavuttomien vanhempiensa kanssa  😅

Seuraava postaus on varmaankin sitten se kuuluisa synnytyskertomus siinä vaiheessa, kun kerkeää taas kirjoittamaan. Tämä postaus sisältää ne viimeiset rehelliset ajatukset joita päässäni on pyörinyt juuri ennen kahden vuoden urakan saavuttua päätepysäkilleen.

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Epävarmuus on sana, joka kuvaa mielestäni parhaiten tätä sekä henkistä että fyysistä matkaa. Ensin epävarmuutta on siinä, raskautuuko sitä koskaan, sitten jatkuuko raskaus ja minne asti, tai onko tämä ja tuo oire normaali osa raskautta. Ja sitten on epävarmuutta siitä, että onhan lapsi terve, kasvaahan hän normaalisti, liikkuuko hän normaalisti. Mutta vaikka miten yrittää tutkia nettiä ja udella lääkäreiltä, vastauksia saa vasta lapsen synnyttyä. 

Myös parisuhde on kipuillut jatkuvasti kaiken muun epävarmuuden ohella. Kun Mies tuntee olevansa jumissa ihan globaalilla tasollakin epävarmassa tilanteessa, on itsekin epävarma. Mies on epävarmuuttaan kaikki yhteiset ja sovitut asiat asettanut prioriteettilistallaan alimmaksi. Näinhän ne katsokaas mystisesti katoaa kokonaan olemasta, eikä niistä tarvitse näin ollen tarvitse välittää, vaan voi rauhassa märehtiä vaikkapa niitä yhteiskunnallisia asioita.  

Tässä ihan loppumetreillä Miehelle iski silminnähtävä pakokauhu, koska vauva ei syntynytkään silloin kun hän piti talviloman, vaikka hän luuli näin tapahtuvan. Ja tämä oli kuukautta ennen laskettua aikaa.. Niimpä hän mitään sanomatta päätti, että kun lapsi ei nyt syntynytkään silloin kun hälle sopi parhaiten, tulen sitten vauvan kanssa 100km matkan kelataxilla kotiin. Itse sain melkein hermoromahduksen, miten tällainen ajatus on edes mahdollista.

Samaan aikaan toitotetaan, miten minun pitäisi ymmärtää, sillä Mies elää myös epävarmuudessa. Toki ymmärrän, että hän ei luultavasti ole hahmottanut lapsen olemassaoloa lainkaan, sillä hän ei ole se kuka kärsii raskauspahoinvoinnista eikä hänen kylkiin muksita. Epävarmuus Miehessä on saanut kuitenkin miettimään, että kestääköhän monia vuosia kaksin taivallettu matka sittenkään kolmannen osapuolen tuomia muutoksia. 

Noh, kivitin Miehen kyllä siihen malliin tästä hakucasesta, että koska todennäköisesti synnytykseen hän ei valitettavasti pääse (tämä on ok, lemmikkejä kun ei voi jättää hoitamatta tai taloa näin talviaikaan lämmittämättä), niin hakemaan hän kyllä saa luvan tulla vaikka kesken työpäivän ja siitä pidetään nyt kiinni. En kaipaa kotiin pääsemisestä epävarmuutta. Riittää, että koko synnytys tulee olemaan epävarmuutta, koska en voi vaikuttaa sen etenemiseen mitenkään.

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Raskauden loppua kohti itsekin on tullut epävarmaksi omasta osaamisesta - entä jos ei jaksa, jos arki onkin vain yhtä taistelua ja selviytymistä seuraavaan päivään? Nopealla aikataululla kaavaillut säästötoimenpiteet "hyvinvointialueella" eivät ole tuomassa helpotusta elämään nekään. Epävarmuudessa eläminen ei kuulu omaan osaamisalueeseen, ja sekin tekee olon entistä epävarmemmaksi.

Uskon silti, että jos tätä kahden vuoden pituista polkua ei olisi kävelty upottavimman suon kautta, ei varmasti olisi oman ja ympäristön aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta saanut koskaan tarpeeksi uskallusta ottaa askelta jotain ihan uutta ja tuntematonta, mutta niin mielenkiintoista ajanjaksoa kohti. Luotan myös siihen, että parisuhdekin tästä vielä raiteilleen palaa. Vuosia on kuitenkin yhdessä jo eletty, vaikka välillä itse kukin vähän typeryyksiä möläyttelee..

Lopuksi haluaisin kiittää ihan kaikkia ja erityisesti kommentoijia - olette saaneet minut tuntemaan aitoa, pyyteetöntä välittämistä tässä hieman ehkä normaalia pidemmäksi kestäneessä matkassa. Toivottavasti myös omalta osaltani olen voinut tsempata muita "pitkänmatkalaisia" - lopulta tämäkin etappi tavoitti maaliviivan ja toivon sen valavan uskoa tulevaan muillekin yrittäjille 💖

39. raskausviikko

Juuri kun olin päässyt valittamaan, että tämä raskaus menee kuitenkin loppumetreille asti ja alan stressaamaan sitä, ettei mitään todellisia tuntemuksia synnytyksen lähestymisestäkään ole ollut tähän mennessä, niin uusi raskausviikko alkoikin sitten niin kovilla supistuksilla, että se herätti jo toiveita - vihdoin hommat etenee!

Ensin koko päivän vatsaa kiristeli silloin tällöin. Sitten yks kaks havahduin, että hetkonen, paine alakerrassa oli koko alapäässä eikä vain rakossa, kuten aikaisemmin. Pistin vielä kaiken kuitenkin ummetuksen piikkiin. Illalla makuulleni päästyäni se kuitenkin alkoi - ihan kunnon aaltomaiset menkkajomot, vatsan kiristykset, lantion kivut ja paineen lisääntyminen. En osannut päättää, onko tämä yö tuntemuksineen kiehtova vai pitäisikö jo synnärin numero kaivaa puhelimeen talteen. 

Yöllä en nukkunut juuri laisinkaan, sen verran nämä orastavat mahtituntemukset pitivät hereillä, mutta aamulla olo oli lähes normaali ja huomasin pettyneeni, kun jatkossa yöt menikin ilman ihan tavallisesti. Ns. oireettomuus on jatkunut tuon yhden yön jälkeen tavalliseen malliin ja pieni toivonkipinä luonnostaan lähipäivinä käynnistyvästä synnytyksestä haihtui savuna ilmaan.  Pöh!

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Viimeisessä neuvolassa otin tuntemukseni kysyttäessä puheeksi, mutta kuten tähänkin mennessä, eipä siinä yhtään enempää viisastunut missä mennään. Pissa oli kahdella plussalla ja verenpaineetkin taas aivan hurjat, joten ne yhdistettynä selkeästi kuivuneeseen olotilaan, lisättiin parin päivän päähän äitiyspolin alustaviin verikokeisiin lisää kokeita kertomaan tarkemmin terveydentilasta.

Sf-mitta jatkaa edelleen myös yläkäyrien yläpuolella kasvua, nippa nappa ruudukon sisälle saatiin täppä, eli voitte vaan kuvitella miten taivaissa käyrä kulkee.. Omasta mielestäni vauva oli taas tosi ylhäällä, mutta kyllä tässä nyt alkaa hahmottamaan, että maha taitaa olla oikeasti iso, pahimmillaan lapsikin. Viikossa oli tullut painoakin noin kilon - tähän mennessä niitä on koko aikana kertynyt kahdeksan, vaikka en saa juuri mitään syötyä tai juotua. 

Sinänsä mulla ei ole kiire raskausvatsasta eroon, olen pärjännyt sen kanssa tosi hyvin ja mielestäni se on kaunis, joskin piukea pallo edessä. Ainut mikä harmittaa niin se ettei ole kenkiä eikä pääse lenkille ja se, että ei uskalla syödä kunnolla, kun tulee niin herkästi ylös. Itse synnytys ei jännitä edelleenkään,  nurkan takana oleva täydellinen elämänmuutos hieman, mutta toisaalta pelkoni vauvan kokoa kohtaan kasvaa kasvamistaan.

Terveydenhoitaja yhdessä harjoittelijan kanssa päätti, että ottavat synnärille yhteyttä ja kertovat tämän hetkisistä terveydentilastani, koska äidin jaksaminen otetaan kyllä huomioon synnytystä miettiessä ja terkka ja hoitaja olivat käynnistämisen kannalla hekin. Toivottavasti yhteydenotto vahvistaisi polin ajatuksia siitä, että ensi käynnillä käynnistetään eikä odoteltaisi enää..

38. raskausviikko

Vauva on nyt täysiaikainen! 💙Lääkäri tutki kontrollikäynnillä hänet ensin. Nököttää onneksi yhä alhaalla, mutta pää ei vieläkään ole kiinnittynyt. Kohdunkaula sitä vastoin oli jo lyhentynyt yhteen senttiin, eli jotain kyllä tapahtunee? Kiinni tosin on, että siltä osin ei muutoksia, mutta kaiken kaikkiaan pojan tilanne näyttää hyvälle ja hänen pää on ihan siinä hollilla.

Painoarvio oli tämän toisen lääkärin toimesta 3,1kg, mikä omaan korvaan kuulostaa hurjalle harppaukselle viikon takaiseen ja sai vähän epäilemään, uskaltaakohan sittenkään luottaa yhtään noihin arvioihin. Että jos valmistautuisi suosiolla yli nelikiloisen synnyttämiseen. Ei pitäisi tosin olla ongelma lantion puolesta ja lääkäri oli varma, että ihan keskikäyrillä mennään, mutta en tiedä.. vähän alkoi jännittämään.

Verenpaineet on edelleen selkeästi koholla ja pissakin taas parilla plussalla. Lääkäri otti tosi vakavasti myös jalkojeni turvotuksen ja laittoi minut ultraan spesialistille ihan vain varmistaakseen, että ei ole tukosta kehittymässä, sillä jos olisi, pitäisi jäädä sairaalaan. Tukosta ei onneksi näytä olevan  tulossa ainakaan nyt, joten pääsin vielä kotiin, koska verenpaineet kotona on ihan ok olleet.

Jatkosuunnitelma on nyt sellainen, että kahden viikon päästä pitää tulla polille sairaalakassien kanssa ja varautua jäämään. Verenpaineet, mun oksentelu ja hurjat turvotukset jaloissa sekä tuo raskausmyrkytyksen jatkuva uhka on sellainen kombo, että ei tämäkään lääkäri ollut kovin halukas yliajalle laskemaan. Vielä ei kuitenkaan tehty mitään 100% suunnitelmaa, mikä vähän jäi ärsyttämään. En halua jäädä pariksi päiväksi tarkkailuun ja palata taas muutamaksi päiväksi kotiin, enkä myöskään haluaisi jäädä pariksi viikoksi odottelemaan, alkaako synnytys spontaanisti vai ei. 

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Neuvolakäyntikin sattui samalle viikolla ja informoin terveydenhoitajaa menneistä ja tulevista polikäynneistä sekä mahdollisesta käynnistämisestä. Ihan ihmeellinen napina alkoi labrakokeita ensi polikäynnille varatessa, koska hän ymmärsi asian jotenkin väärin ja selkeästi loukkaantui siitä?! Ei suostunut edes kertomaan mitä oli polikäynniltä kirjoitettu. Terkka vain tokaisi, että onhan täällä tekstiä, mutta otetaan nyt ne verenpaineet ja tehdään perustutkimukset. Huoh!

Verenpaineet oli neuvolassakin selkeästi koholla ja pissan proteiinikin tuttuun tapaan plussalla. Hemppa on pysynyt 100mg päivittäisellä raudan syönnillä hyvänä, mutta aikaisemmat verikokeet paljasti lievän raudanpuutteen silti. Tähän ei kukaan ole ottanut sen enempää kantaa, joten ei terveydenhoitajakaan. 

Vauvaa kopeloidessa terveydenhoitaja oikein huudahti vauvan pään löytäessään, että ohoh ompa pää tosi alhaalla lantiossa ja kyseli, tuntuuko supistuksia, alaselkäkipuja tai keilapalloa jalkovälissä. Itsekin mielessäni parkaisin ohhoh, sillä alakerran luiset paikat olikin ihan huomaamatta yks kaks menneet tosi kosketusaroiksi! :D 

Terkka haluaisi vielä kerran tavata ennen polia, joten sovittiin uusi käynti, vaikka itse ehkä vähän turhana sitä pidin.. Kohdunpohjan korkeuden ja painon mittaamisella ei varmaan enää tässä vaiheessa niin paljoa merkitystä ole. Sf-mitta on jatkossakin varmasti edelleen yli yläkäyrien ja painokin jumittaa sen saman kilon sisällä, verenpaineetkaan tuskin enää laskee tai protsku pissasta häviä viikossa.

37. raskausviikko

Synnytystapa-arvio osui tälle raskausviikolle. Polille saavuimme sen verran ajoissa, että pääsinkin ensimmäistä kertaa käyrille! Kätilö kehui, että tosi hyvä kokonaisuus piirtyi paperille ja kaiken kaikkiaan hyvin liikkuvainen mukelo kyseessä, sillä syke hävisi käyriltä vähän väliä. 

Istukka edessä vaimentaa toden totta suurimman osan liikkeistä, sillä en tuntenut kaikkia vauvan liikkeitä lähimainkaan. Oli hauska seurata monitorista, miten syke pamppaili jopa 160 paremmalla puolella ja/tai katosi, mikä tarkoitti vauvan liikkumista, mutta itse en tuntenut mitään. Toki osan tunsin, mutta suurin osa jäi huomaamatta.

Lääkärin vastaanotolla hyvin kokeneen oloinen lääkäri tunnusteli käsikopelolla myooman, kohdun sekä vauvan sijainnin ja koon silmät tiukasti kiinni. Totesi sitten topakasti, että vauva ei todellakaan tunnu isolle, myooma on kuin sämpylä ja sf-mittaamisella voi heittää vaikka sorsaa olivatpa neuvolassa mitä tahansa mieltä asiasta. Olisipa terkkani ollut kuulemassa tämän 😁 

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Ultra tuki lääkärin käsikopeloinnin tuloksia. Vauvan painoarvioksi tuli monitorin laskukaavioiden mukaan 2500g. Lääkäri halusi vielä varmistaa uudestaan mitat, koska tämä mitta oli vain nippa nappa alakäyrällä. Vauvan vatsan ympärys olikin lopulta sitten sen verran suurempi, että se nosti lopullisen sen hetkisen painoarvion 2700 grammaan, tasan keskikäyrälle. Kaikki vaikutti hyvälle eikä lääkäri ollut lainkaan vauvasta huolissaan. Syntymäpainoksi sanoi 3700g maksimissaan. 

Sisätutkimus tuntui yllättävän epämukavalle, koska sen verran kovasti ja syvältä työnteli sormilla luita vasten, mutta "lantio on erinomainen". Vauva oli kyllä laskeutunut ja pääkin heilui enää vain milleissä, mutta kohdunkaulaa(?) oli jäljellä 3cm, ja vaikka onkin pehmentynyt, ei mikään viittaa siihen, että vauva syntyisi lähiaikoina..  

Verenpaineet mulla oli normaalit, mutta pissa oli jopa kahdella plussalla. Raskausmyrkytys pelottelee edelleen, joten verikokeilla selvitetään nyt riskilukuni raskausmyrkytyksen saamisen suhteen. Viikon päästä on uusi kontrolli, jossa keskustellaan tarkemmin jatkosta. Jos riskiluku on iso tai tulee tällä välin myrkytysoireita, niin synnytys käynnistetään asap. On turha ottaa riskejä ja käynnistää/tehdä sektio vasta kun on hätä, ja olen siitä samaa mieltä.

36. raskausviikko

Nyt on jo 36. raskausviikko  ja tässä raskaudessa jo hyvinkin tutuksi tullut joko-tai jatkuu. Viime viikkoisia oloja ei tällä viikolla ole ollut lainkaan. Ei juurikaan närästystä, oksentamista, supistuksia, ei mitään. Vauvallakin taas hiljaisempia päiviä ollut. Liikelaskentaa olen yrittänyt harjoitella. Saattaa mennä iltaan, että se täyttyy tällaisina päivinä, vaikka mitä söisin ja joisin. 

Silti en huolestu, koska tällaistahan tämä on ollut liikkeiden osalta koko ajan. Ensin tyyntä, sitten yks kaks vauva mönkiikin esille liikkuen niin paljon, että kymmenen liikettä täyttyy heti. Yö jos toinenkin tyynien päivien keskellä on nyt mennytkin valvoessa, sillä vauva muksii erityisesti rakkoon pitkin iltaa ja yötä. Hän on nykyisin aktiivisimmillaan klo 20-23, eikä herää välttämättä vielä viideltä niin kuin silloin kun olin töissä.

Oikeastihan mun piti raskausvapaa aloittaa uhkarohkeasti vasta 14 pvää ennen laskettua aikaa, mutta oli hyvä sauma jäädä kotiin jo viikko sitten. Luovuin ekaa kertaa vuosiin herätyskellostakin, koska sitä ei kai enää tarvita, kun kohdussa kasvaa elävä herätyskello.  Ehkä jos työni ei olisi fyysiseltä alalta, olisi jaksanut ihan eri tavalla kotonakin. Nyt vasta huomaan, miten paljon helpompi on kuitenkin olla. Jaksaisi tehdä vaikka mitä, kun ei tarvitse enää töitä tehdä. 

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Tekemisen ja vaatteiden puute on kuitenkin alkanut vaivata. Vaikka miten haaveilin pärjääväni ilman äitiysvaatteiden ostoa, mulla ei ole mitään takkia tällä hetkellä, joka menisi kiinni. Kuljen ulkona kaksi hupparia päällekkäin, mutta pelkästään niillä on liian kylmä. Äitiystakkia en halua ostaa, koska sen käyttöaika jäänee lyhyeksi. Käytettynä olen etsinyt edes jotain ylisuurta rytkyä päälle, mutta torikaupat ei tunnu onnistuvan nyt mitenkään ilman ongelmia ja kauppa toisensa jälkeen peruuntuu.

Niinpä olen viettänyt paljon aikaa sisällä elokuvia ja sarjoja katsellen sekä vauvan tavaroita jatkuvasti läpi käyneenä. Pelottaa, että vaikka vauvalle vaatteita taitaa olla lähemmäs sata kappaletta (hups) ja pitäisi pärjätä kevääseen asti, en ole osannut huomioida jotakin. Tai että ostamani vaipat eivät ole sopivia ja ovat olleet turha ostos. Kokeilen lähes päivittäin pinnasängyn ruuvien kiristystä, painan voimakkaasti kummallakin kädellä pohjaa että se varmasti kestää vauvan painon. Siirtelen sitä edes takaisin kahden huoneen välillä, kun en tiedä kummassa on parempi.

Pientä yleistä levottomuutta on siis havaittavissa, mutta ehkä tuleva synnytystapa-arvio ja vauvan painon arviointi alkaa vain jännittämään niin paljon, että jännitys purkautuu sitten kaikenlaisena pikkuhöperyytenä. Tässä on vielä viitisen viikkoa aikaa laskettuun, ja voi mennä vielä sen pari viikkoa pidempäänkin, joten yritän rauhoitella itseäni. Kyllä tästä selvitään.

35. raskausviikko

Nyt on alkanut hieman jännittämään raskausviikkojen määrä - tai lähinnä miten vähän niitä on jäljellä.

Ensinnäkin välillä tulee hieman kivuliaitakin (luultavasti) supistuksia - ei välttämättä useita peräkkäin eikä edes joka päivä, mutta erityisesti supistaa iltaisin/öisin ja ne on selkeästi kipeämpiä kuin ne raskauden puolivälin vatsan kiristykset. Hieman menkkakipujen kaltaisia aaltoja, jolloin jonkin verran sattuu vatsassakin. Ihan eri tavalla kipeitä kuin mitä toissa viikolla tuntui.

Myös (sori tmi) valkovuotoa on alkanut tulla aivan käsittämättömiä määriä. Yhtenä hetkenä se on kuin ovulaatiolimaa eli kuin kirkasta egg whitea/liisteriä, välillä paksua ja voidemaista töhnää. Vähän väliä sitä holahtaa kuitenkin, varsinkin usein liikkumisen päätteeksi.

Vauvan kädet ja nyrkin iskut tuntuu yhä useammin häpykummusta vähän ylempänä, jalat, potkut ja peppu usein navan oikealla puolella. Ellei hän ihan suoraksi venyttele itseään, jolloin kantapään saattaa huomata lähes tisseissä asti.. ihan selkeästi joko vauva on laskeutunut alaspäin enemmän tai kasvanut paljon, sillä nyt on usein tunne, että olisi keilapallo jalkavälissä ja lirahtaisi just pissat housuun. Varsinkin jos vauva liikahtelee, niin rakko tuntuu halkeavan. 

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Tarkoitus oli puhua neuvolassa näistä kaikista tuntemuksista, mutta terkan parina oli tosi mukava harjoittelija ja kun heti alussa pissassa todettiin proteiinia yhden + verran ja verenpaineetkin oli 140/95, niin siinä iski jo vähän paniikinpoikanen. Eikai tässä oikeasti ole kehitteillä raskausmyrkytys..?! Lähete olisi varmaan tullut sen sileän tien polille, mutta kotona verenpaineeni ovat olleet normaalit. 

Kaikesta huolimatta otettiin sf-mitta (harjoittelija sai 33cm, terkka itse 35cm, terkan mitta täpättiin käyrään), tunnusteltiin vauvan sijainti (juuri sinä päivänä oli tosi ylhäällä, tuttuun tapaan oikealla) ja kuunneltiin syke, otettiin paino (-100g sitten edelliskerran) ja hemppa (132). Lopuksi runnottiin vielä vähän imetysasioita ja liikelaskennan perusteet viidessä minuutissa läpi. 

Pissa oli sen verran vahvaa, että voi kuulemma olla väärä positiivinenkin, josta syystä seuraavana aamuna menin antamaan labraan uuden näytteen. Koko sitä vastaava yö meni ihan vainoharhaisena: nyt koskee pantamaisesti ylävatsaan, näköhäiriöitä ihan takuulla, pitää alkaa etsimään keskoselle sopivia vaatteita, joudun loppuraskauden ajaksi sairaalaan, olisi ollut aivan pakollisia menoja hoidettavana, en ole vielä valmis!

Seuraavan päivän labrassa annettu pissanäyte tuli vasta päivän päätteeksi, kun kaikki oli jo kiinni soittoaikoja myöten. Perusviitearvot olivat 0-200 mg/l, minulla tulos oli 142 mg/l. Koskaan en asiasta saanut soittoa eikä neuvolassakaan vastattu soittoyrityksiini, joten toivottavasti oli väärä hälytys!

34. raskausviikko

Voi olla, että olen todella aikaisessa, mutta olen nyt alustavasti pääpiirteittäin pakannut sairaalakassin minulle ja vauvalle, kiitos teidän kommentoijien antaman innostuksen ja sadepäivän (sadepäivien..) tekemisen puutteen! 💦

Päädyin kuljettamaan kaksi eri kokoista vaatekertaa kassissa mukana, koska on hankalampaa passittaa mies hakemaan 100km päästä isompi vaatekerta, jos pienempi ei sovikaan. Samasta syystä kassiin tuli ehkä vähän enemmän vaatetta kuin millä muut ovat pärjänneet. En halua kuitenkaan olla sellaisessa tilanteessa, että kotimatka päättyy pakkaseen rikkinäisessä autossa keskellä korpea ilman asiallista varustusta. 

Vauvalle pakkasin 50- ja 56-koossa pitkähihaisen bodyn, housut, sukat, tumput, collegehaalarin sekä pehmeän pörröisen haalarin. Kelistä riippuen voi haalarin paksuuden valita tai pukea vaikka molemmat - vaikea vielä sanoa, onko kotiutuessa +10'C vai -20'C. Villasukat, toppatossut ja -tumput sekä myssy ja pipo lähti myös mukaan. Lämpöpussiin päädyin siksi, koska sen pitäisi sopia kumpaankin kokoon. Turvakaukalo tietysti ja suvussamme 60 vuotta kulkenut viltti vielä tarvittaessa lisälämmikkeeksi/vedon esteeksi.

Huvittuneena huomasin kassia pakatessani, että olenkin aivan huomaamattani suosinut vaatteissa jonkinlaista karhuteemaa, joka näyttää jatkuvan myös vauvan kotiutumisvaatteissa 🐻

Koska matkalla saattaa joutua pysähtymään enkä tiedä tulevan vaipan kokoa, vaatteiden lisäksi Liberon pieneen kassiin pakkasin erilaisia vaippoja (2kpl:n näytepakkaukset Libero Touch 1 ja 2, Muumi Newborn 1 sekä Bambo Nature 1), kosteuspyyhkeitä, pehmeä matka-alusta vaipanvaihtoa varten, kaksi harsoa, sinkkirasvaa. Neuvolakortti tietysti myös mukaan, kunhan sitä ei enää tarvita muilla käynneillä. 

Omat kotiutumisvaatteet: löysä huppari, imetystoppi, collarit, sukat, villasukat, maailman mukavimmat mummoalkkarit. Pipo, hanskat, kaulahuivi ja talvitakki sekä lämpimät talvikengät on vielä säilössä odottamassa talvea, mutta pakkaan ne mukaan vähän myöhemmin. En osaa päättää millaiset imetysliivit hankin, liivinsuojatkin siitä syystä ostamatta, mutta imetystopin toivon riittävän alkuun. 

Hygieniapuolelta Lanoliini nännivoide on kuulema ehdoton, joten myös itse hankin sen. Hammasharja, hammastahna, deodorantti, kosteusvoide ja pesuaineet löytyy jo pussukasta matkaversioina. Hiusharja ja ponnarit pitää vielä pakata. Toivon, että saisin pihistettyä niitä valtavia suojia sairaalasta pari mukaan.

Ruokaa en viitsi vielä ostaa ja pakata, koska jos se en ole minä niitä syömässä ennen synnytyksen alkamista "ihan vain vähän maistan" -tyylisesti, ahne koira viimeistään varmasti haistaa hajun lähteen ja pistää pöperöt poskeensa 😁 mutta suklaata, lakua, pähkinöitä ja vichya ainakin pakko olla.

Puhelin ja laturi tulee tietysti myös mukaan, synnytystoivelista löysi kassista paikkansa jo, mutta muuta tarpeellista tai tarpeetonta en sitten enää keksinytkään!

33. raskausviikko

Kirjoitin synnytystoivelistan, koska vihdoinkin keksin siihen jotain kirjoitettavaa! Varsinkin te, jotka olette jo vähän kokeneempia, miltä vaikuttaa? Lisäisittekö ehdottomasti jotain, mitä en esikoisen kohdalla osaisi tulla edes ajatelleeksi, tai onko joku kohta ehkä jopa kohtuutont pyyntö? 

Ja te esikoisen odottajat, kertokaa myös omia ajatuksianne ja listojanne!

• Mahdollisimman selkeää kommunikointia, mitä ja miksi
  
• Haluan ponnistaa itselleni mieluisammassa asennossa, pl. jos vauvan hyvinvointi toisin vaatii
• Mieluiten hämärä ja mahdollisimman viileä huone
• Jos tilanne niin vaatii, sektio on ok ja toivon, ettei sitä turhaan pitkitetä 
• Sama koskee myös kivunlievitystä: toivon, että niistä ja niiden tehosta kerrotaan ja koska olisi hyvä hetki ottaa, eikä niiden antoa pitkitetä turhaan (jos haluan niitä käyttää)
• Toivon, ettei kysymättä/mainitsematta tehdä esim. episiotomiaa
• Jos puoliso on päässyt paikalla, neuvoja saa antaa myös hänelle, esim. miten voi auttaa äitiä
• Jos jotain tapahtuu äidille ja puoliso on paikalla, vauva isälle ihokontaktiin heti kun mahdollista
• Mahdollisimman vähän väkeä synnytykseen 
• Imetysneuvoja otetaan vastaan, mutta toivon ettei syyllistetä, jos ei (heti) onnistu
• Kannustava ilmapiiri :)
• Pitkänmatkalaisina mieluiten oma huone 

32. raskausviikko

Raskausoireita? Kyllä vaan! Niitä taas piisaa, ihan kuin olisi raskaus alkanut alusta. Närästää, yrjöttää, kuvottaa, ruoka ei maistu mutta ilmankaan ei pärjää. Käsien puutuminen sentään hävisi ja nukun yöni hyvin, pl. vilkkaat unet. Selälleen nukuin aina näihin päiviin asti, mutta nyt huomaan nukkuvani paremmin kyljelläni. Nousee vähemmän happojakin kurkkuun eikä tarvitse joka yö juosta oksentamaan. Ehkä tuli täyteen se rajapyykki, että selälleen ei tohi enää nukkua?

Uutena oireena on tullut, että yks kaks saattaa tulla menkkamainen alavatsan jomotusta ja sen päälle iskee heti perään kakkahätä 💩 Tunne saattaa kestää kymmenisen sekuntia muutaman kerran tunnissa tai päivässä ja joskus juoksen hädän tunteen vuoksi varuilta vessaan, mutta yleensä mitään ei tule, se onkin vain tunne. Tuntuu välillä, ettei suolta saa kunnolla tyhjäksi. Onko nämä jotain harjoitussupistuksia - tosin jos vertaan niitä niihin joita koin puolessa välin, ei näissä vatsa kiristy lainkaan. Josko sittenkin vain  suolesta johtuvaa. Kuulostaako tutulle kenenkään korvaan? 😅 

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Vauva itse on taas tämän viikon ollut hyvin hiljainen. Öisin tuntuu pyörähtelevän istukan alta esille monottamaan kylkiä, mutta muuten on ollut rauhallista menoa päiväsaikaan. Ehkä johtui allekirjoittaneen pekkasista, mitkä todella on ollut tarpeen taas käyttää. Mieli jaksaisi kyllä vaikka mitä, mutta  fyysisen työpäivän jälkeen huomaan rynnistäväni sohvalle ennemmin kuin jatkamaan päivää pihatöiden parissa. 

Jalat ei kanna lainkaan samalla reippaudella enää kuin aikaisemmin ja sitä on ollut vaikea hyväksyä ennen viime päiviä. Nyt vihdoin olen antanut luvan itselleni nostaa jalat ylös aina halutessani, koska ne on kuin tunkit. Enää en jaksa ihmetellä sitäkään, miksi vatsa on aina edessä ja tuntuu kuin se painaisi tuhat kiloa. Ei sen pidäkään enää tässä vaiheessa väistyä kyykistyessä piiloon tai olla höyhenen kevyt ja se on ihan fine.

Sitä tosin on edelleen vaikea hahmottaa, että käytännössä kahden kuukauden päästä pitäisi olla vauva sylissä! Ei mikään taivuteltavissa oleva baby björn, joita siskollani oli yhdeksänkymmentäluvulla parikin. Ei koiranpentu, ei luppakorva tai kukonpoikakaan, vaan ihan aito ja oikea, minusta ja puolisosta rakennettu ihmislapsi, jolla on oma mieli ja tahto. Jos nyt on kroppa vihdoin alkanut hissukseen ymmärtää, että ollaan raskaana, koskahan se mieli tulee perästä? 

31. raskausviikko

Raskausviikkojen kolmekymppisiä vietimme glamouristi neuvolassa isyyttä tunnustaen ja minä hammasta purren, että eikö nämä käynnit voi koskaan mennä hyvin. 

Isyyden tunnustamisessa ei oikeastaan edes kysytty mitään muuta kuin henkilötietoja. Mutta siinä vaiheessa kun th kysyi mieheltä koska laskettu aika on, miehellä meni pasmat sekaisin ja alkoi selittämään raskausviikkojen määrästä. Minä siihen kiireen vilkkaan korjaamaan, että niin tässä menee itse kukin sekaisin kun polilla laskettuna aikana pidetään 20.11. ultrien perusteella (ja tämän perusteella on lopetettava Primaspan), mutta terveydenhoitaja tässä laskee 28 päivän kierron mukaan, vaikka oma kiertonikin oli pidempi. Terkan naama vääntyi vihaiseen virneeseen kirjatessaan papereihin jämptisti ylös, että laskettu aika on hänen laskemansa 21.pvä. 

Perustarkastuksia tehdessä th kysyi olinko ostanut Rennietä valittamaani närästykseeni ja minä siihen totuuden mukaisesti, että en ole saanut aikaiseksi. Th alkoi jankata sitä, että Rennie on turvallista kyllä lapselle, miksi en ole ostanut. Yritin jankata takaisin, että en vaan ole saanut aikaiseksi ostaa kun työpäivän päätteeksi on kiire kotiin ja viikonloppuisin ei tule vaan liikuttua kylillä, ei siihen ole mitään sen kummempaa erityistä syytä.

Imetysasioita otettiin myös sen verran puheeksi, että th kysyi olenko materiaaliin tutustunut. Ainut imetysmateriaali mitä olen edes saanut, on vinkki imetys.fi -sivustosta, johon en tosin ole vielä tutustunut. Tästä alkoi hurja narina, että miksi en ole tutustunut - olisi pitänyt taas kertoa tarkka syy. Minä yritin selittää, että ei tähänkään ole mitään syytä, en vaan ole vielä mennyt lukemaan varta vasten, mutta terkan mielestä olinkin nyt imetysvastainen.. Mies tässä vaiheessa ihan ärähti terkalle, koska istuin kuin syytettynä maailman pahimmasta rikoksesta, jota en ole edes tehnyt,  että eiköhän asiat siitä lutviudu vielä, enhän ole koskaan sanonut ettenkö edes yrittäisi imettää.

Th totesi miehen ärähtämiseen, että ilman etukäteistietoa ei imetys tule onnistumaan, mutta aikaa ei ole tänään tai myöhemminkään käydä imetysasioita läpi, koska enää ei ole neuvolakäyntejä, joten menkääpä tutkimaan asiaa. Seuraava käynti näyttää olevan rv 36 polilla myoomien takia, kysyi minulta taas, että tehdäänkö samalla synnytystapa-arvio? Mulle ei puhuttu muusta kuin myoomien kontrolloimisesta, joten mun täytyy asia nyt selvittää, vaikka en edes oikeastaan tiedä mitä koko synnytystapa-arvioiminen tarkoittaa.. 

Tällä kertaa on kuitenkin annettava pisteet siitä, että vihdoin terkka löysi vauvan sykkeet ja mainitsi jopa lukemat (130bpm), mutta toki muisti samalla kyseenalaistaa ison (33cm) sf-mitan takia polin lääkärin juuri tekemän vauvan kokoarvion ja kysellä taas sokerirasituksen perään, joten ei sykkeiden löytymisestäkään tullut iloista fiilistä, kun heti perään lyödään tuttuun tapaan maanrakoon.

Käynnin lopuksi terkka vielä kysyi ihan puskista olenko ottanut koronarokotukset. Sen verran syrjässä asumme enkä juurikaan ihmisten ilmoilla käy, niin en ole tarpeelliseksi nähnyt (tai saanut aikaiseksi) ottaa. Olen kyllä sen kerran sairastanut. Käynnin päätteeksi syttyi kuin lamppu päässä, että pitääköhän terkka mua nyt siis vielä rokotevastaisenakin imetysvastaisuuden lisäksi!? 

Mies totesi heti autossa, että hän ei ole ikinä tavanut noin vastenmielisesti asiakkaaseen suhtautuvaa ihmistä eikä tuo terkka tule meille kotikäynnille synnytyksen jälkeen. Olen asiasta nyt aivan samaa mieltä, sillä kaikista tämän terkan vastaanotolla käynneistä on tullut vain paha mieli, eikä tämäkään käynti näyttänyt poikkeus olevan.

30. raskausviikko

Appit näyttävät, että olisi noin 77 päivää raskautta jäljellä ja pian siintää vanhempainvapaat edessä. Mihin tämä aika oikein menee? Samaan aikaan toisaalta aika ei kulu mihinkään, koska tuntuu että viikot matelevat ja "kolmekymppiset" ovat aina vaan seuraavalla viikolla.

Olen mittaillut verenpaineita viikon ajan kotioloissa, ja luojan kiitos näyttää siltä, että polilla mitatut huippulukemat johtui valkotakkisista, sillä pääosin verenpaineet ovat olleet minulle normaalitasossa. Ehkä ei tarvitse siis pelätä ihan niin paljoa sitä raskausmyrkytystä ainakaan vielä.

Turvotus on mielestäni myöskin nyt tasaantunut hieman, sillä saan taas yöt nukuttua kohtuullisesti. Oikea jalkapöytä tuppaa olemaan aikamoinen pallo ja sukat jättävät nopeasti painaumat, mutta vatsa ei ihan samalla tapaa pöhötä kuin välillä pahimmillaan. Tosin jos vauvan pylly nököttää kylkiluiden päällä,  näyttää kuin olisin nielaissut  jalkapallon, joka on jumittanut toiselle puolelle kylkiluiden päälle. 

Vihdoin ajattelin avata vauvan huoneen täyttävät pahvilaatikot ja koota kaikki tarvikkeet kasaan. Ennen en oikeasti tajunnut rattaista ja niiden kasaamisesta yhtään mitään edes ohjeita lukemalla, mutta nyt laittelin rattaidenkin osia toisiinsa kiinni kuin veteraani. Kun paketti oli valmis, en voinut olla ihastelematta miten hurjan söpöt vaunut olikaan! Tunnustelin rattaiden ominaisuuksia ja työntelin niitä pitkin kotia. Ne tuntui juuri sopiville niin käteen kuin kotiimme.

Päätin käydä vielä kertaalleen myös kaikki vauvan vaatteet ja muut tavarat läpi, että minulla on kaikki mahdollinen vaippoja ja mahdollisia korvikkeita ymv. lukuun ottamatta hankittuna. Tarkastutin vielä kahden lapsen äitikaverillani vaatteet, että tarvitseeko jotain, mutta koot ja määrät varsinkin on sellaisia, että meidän ja ennen kaikkea vauvan pitäisi selvitä talven yli helposti.

Osa kanssaodottajista on jo sairaalakassinkin pakannut, mutta itse en ole, vaikka mieli tekisi. En tiedä yhtään, mitä sinne pakkaisi. Edelleen tulee uutta tietoa sieltä täältä ripotellen, esim. se, että sairaalasta saa kyllä vaippoja käyttöön eikä niitä tarvitse sinne hankkia kassiin mukaan. Mistä ensiodottaja tällaista voi tietää, jos ei siitä kukaan kerro? Minä oikeasti luulin, että vaipat pitäisi olla valmiina ja vähän jo stressasin sitä, että kun ei edes vauvan kokoa tiedä ennen syntymää, niin miten ihmeessä muut osaavat ostaa valmiiksi vaipat! 

Mitä itse pakkasit sairaalakassiin - oliko joku turhaan tilaa viemässä ja olisiko jotain pitänyt ehdottomasti olla?

29. raskausviikko

Tämän viikon odotetuin hetki oli kontrollikäynti polilla, jossa totta puhuen enemmän kiinnosti miltä vauva näyttää ja pystyvätkö samalla tekemään neuvolan toivoman kokoarvion kuin itse myoomien kohtalo. 

Myoomat oli vähän taas kasvanut, mutta vauva oli nyt pää alaspäin ja hänellä näytti olevan hyvin tilaa. Kasvot tosin lähes kiinni istukassa, josta syystä ei kuvia saatu matkaan. Laite ei osannut erotella istukkaa ja kasvoja, joten kuvat oli vain mössöjä. Minä vähän säikähdin sitä että istukka on naamaa vasten, mutta lääkärin mielestä tilaa oli hyvin ja kaikki ok, lapsivettäkin normaalisti.

Lääkäri mittasi ainakin vauvan pään ja vatsan ympäryksen sekä reisiluun pituuden ja nämä tiedot syötettiin koneelle johonkin ohjelmaan. Kaikki mitat näyttivät kulkevan täydellisesti keskiarvokäyrää, eli siis aivan normaalikokoinen oli ja kasvu tasaista. Painoarvioksi saatiin hellyttävät 1300g 💙 tämä toki itsessään ei kerro syntymäpainoa, yhden laskurin mukaan tulee yli nelikiloinen lapsi, toisen mukaan keskikokoinen. Millaisia painoarvioita muilla on ollut tässä rv 28+0 ja 28-+6 välillä ja mikä oli syntymäpaino?

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Syy hurjalle sf-mitalle ei ollut siis vauvan iso koko ainakaan tällä hetkellä. Kuitenkin turvotus yhdessä kohonneiden verenpaineiden kanssa aiheuttaa nyt jatkossa sen, että minun täytyy alkaa mittaamaan verenpaineet aamuin illoin asap. Verenpaineet oli nyt aivan selkeästi kohonneet mulle normaalista muutenkin korkeista lukemista, joten lääkäri tutki turvotuksen ja kyseli onko ollut päänsärkyä tai näköhäiriöitä taikka pissassa valkuaista. 

Minulla on ainoastaan turvotusta, mutta raskausmyrkytys voi olla oikeasti ihan oikea uhka tämän hetkisillä oireillani, joten verenpaineiden mittaus olisi nyt äärimmäisen tärkeää. Heti jos alkaa olla enemmänkin 150/90 lukemia, niin yhteyttä välittömästi vähintäänkin neuvolaan, vaikka pissa olisikin ok. Ei kuulemma aina ole valkuaista pissassa, joten siihen pelkästään ei pidä sokeasti tuijottaa. 

Onko sinulla kokemuksia raskausmyrkytyksestä?

28. raskausviikko

Tämä raskausviikko on ollut kaikista seesteisin hetkeen, sellainen rento ja rakkauden täyteinen. Ei ole ketuttanut eikä huolettanut. Mitä nyt väsyttää, kun yöt menee huonosti, koska kädet ei anna nukkua ja töissä on vähän raskasta olla jo, mutta kuitenkin raskausviikkona tämä on ollut mukava viikko. Vauva on ollut päiväaktiivisempi kuin koskaan aikaisemmin ja öisinkin olen herännyt hänen jumppatuokioihin.

Hurjaa ajatella, että keskimäärin vauvan koko on tällä raskausviikolla lähes 40cm! Siksi on tosi vaikea käsittää, minne hän aktiivisuudestaan huolimatta oikein katoaa välillä? Vauva on tosi kova leikkimään välillä piilosta. Aina en tiedä pitäisikö huolestua yks kaks tapahtuvan liikkeiden vähyydestä, mutta olen nyt luottanut siihen, että kohta poika kääntyy taas sateenvarjon alta esille huutaen "kukkuu!".

Parhaimmillaan pienoinen pää tuntuu navan yläpuolella ja potkut suolistossa tai rakossa. Yhtäkkiä hän pyörähtääkin ja pää painaa mun virtsarakkoa ja potkut tuntuvat kylkiluissa. Välillä pelkään hänen olevan tuhannen solmussa napanuoran kanssa, sillä niin isoja voltteja hän tekee kohdussa, kunnes katoaa päiväksi pariksi. Tosi vaikea kuvitella hänen olevan kooltaan neuvolan terkan pelottelema Shrek, koske en tunne häntä tosiaankaan siltikään aina.

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Jos vauvalla oli jonkinlainen rytmi jossain vaiheessa, niin tuntuu ettei enää sitä ole. Ellei hän sitten nuku pari päivää ja toiset pari päivää riehu kuin hurrikaani? 😂 Välillä olen miettinyt, että mitenkähän paljon joudun liikkumaan tai huudattamaan koneita, jotta vauva synnyttyään nukkuu. Päivät pitkät kun on metelöivien koneiden äärellä ja liikkuu tuhansia askeleita työpäivän aikana, on selkeästi kohdussa rauhallisempaa ja säännöllisempää elämää kuin vapaapäivinä.

Yksi asia mitä aina ihmettelin, oli raskaana olevien äitien tapaa pitää kättä vatsalla taikka vatsasta kiinni pitäminen. Myönnän, nyt minäkin siihen olen hairahtunut tämän viikon aikana päivittäin. Se käden liike tulee huomaamatta luonnostaan, varsinkin jos potku tai muljahdus yllättää. Sitä on heti pitämässä kättä vatsallaan ihan kuin vastaanottamassa high fivea. Kun olen yksin, nostan jopa paitaani nähdäkseni vatsan möyrimiset 🙈

27. raskausviikko

Tällä viikolla oli neuvola, jossa muistin vihdoin ottaa puheeksi käsien puutuminen ja kipeytyminen makuuasennossa, että onko sille mitään tehtävissä, sillä yöt menee yksi toisensa jälkeen huonommin. Kuulema poikaraskauksissa yleistä, mutta vaikka yritän lohduttaa itseäni sillä että ongelma poistuu synnyttämisen jälkeen, ei se todellisuudessa lohduta yhtään, kun taas yhden yön valvoo etsien asentoa jossa tuntisi käsiensä olemassaolon ilman olkapäistä sormiin olevaa hermosärkyä.

Apua en saanut, sillä ihanan rakas oma terveydenhoitajani tuli kesälomilta takaisin ja tokaisi vain, että ei voi mitään. Olen nyt  kuitenkin mennyt lihomaan, vaikka elopainon takia suunnan piti olla alaspäin kuten tähän asti olikin. Yöunia tärkeämpää onkin nyt selvittää miksi kohdunpohjan korkeus on niin suuri (29cm!) ja paino pompsahtanut kuukaudessa neljä kiloa. Vaikka jalkani ovat todella turvonneet, niin ei ole muuta mahdollisuutta kuin että sikiö on kooltaan jo nyt satakiloinen. 

Edessä olevalla istukalla ja myoomalla ei myöskään ole  sf-mittaan mitään vaikutusta, vaikka juuri niitä samaisia asioita pitää syynä sille, miksei sykettä (taaskaan) löytynyt. Kehtasi vielä kysyä minulta, mistä kohti aikaisemmin kesäisillä käynneillä muut ovat löytäneet sykkeet, kerran ovat ne helposti löytäneet! Jonkinlaiset sykkeet sai otettua, ettei minun tarvitse lähteä polille, mutta kysyttäessäni lukemaa sanoi vain "normaali". 

Mun verenpaineet kaipaa myös jatkossa kotiseurantaa, vaikka ovat ihan samat olleet neuvolassakin hänen mittaamanakin koko ajan, eikä lääkärikään niistä ollut huolissaan. Että menepäs nyt seuraavaa kertaa varten ostamaan Tokmannilta vp-mittari ja mittaa kahdesti päivässä ensi neuvolaa varten, jos ne olisi kotona alemmat. Eikä auta, vaikka olen sanonut niiden olleen aina kotioloissakin ihan samat.

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Siinä missä muut tunnistavat doppleriin kuuluvat tumpsaukset potkuiksi, tämän terkan mukaan ne ei ole vauvan aiheuttamia vieläkään. terkka kertoi minun tuntevan kaikki liikkeet näillä viikoilla jo hyvin,  korjasin etten tosiaankaan, vaan riippuu ihan selkeästi aina vauvan asennosta. Kysyi sittenb hämmästyneenä, että potkiiko vauva sitten selkään päin? No siis.. ensiodottajana en osaa vastata, mutta ainakin neuvolalääkärin mukaan se edessä oleva istukka edelleen vaimentaa todella paljon menoa..

Yks asia ärsyttää suunnattomasti ja se on kyllä tämä terveydenhoitaja. Ei ole kivaa käydä neuvolassa, kun käynnit sisältävät lähinnä paasausta painosta, voivottelua tyyliin "elämä on" ja jopa ihan typeriä letkauksia, mutta minkäänlaisia ohjeita tai vinkkejä ensiodottajalle ei tule, enkä minäkään osaa kysyä. Toisaalta jos olen kysynyt, on hän joko vastannut ympäripyöreästi jotain, ignoorannut tai luvannut selvittää asian. Edelleen tosin odotan muutamaan toukokuussa esitettyyn kysymykseen vastausta..

Noh. Jos jotain hyvää, hemppa oli noussut jopa 121:n, joten raudan syönti jatkuu.

26. raskausviikko

Näin hetken koiranunta, että lapsivedet meni, mutta onneksi ei sentään. Sitä vastoin oksennusta pidättelin koko toistamiseen käytävän sokerirasituksen ajan, vaikka edellinen rasitus meni niin hyvin. Nyt ei ollut väsymystä ja juomakin meni vielä näpsäkämmin alas kuin ensimmäisellä kerralla, mutta kuvotti ihan koko ajan jo heräämisestä saakka. Kaiken lisäksi verinäytteen ottaja oli jotenkin kovakourainen, koska näytteenotto sattui joka kerta ja sain jopa verenpurkaumat ihan eri paikkaan.

Saman päivän aikana tuli tulokset ja hallelujaa sekä ave maria - ei vieläkään radia! Paastoarvo oli 4.7, 1h jälkeen 5.5 ja 2h jälkeenkin vain 4.8, eli terveydenhoitajankin sanoin - erittäin mallikelpoiset! Olin aivan varma, että nyt paukkuisi radin rajat yli, koska kuvotus ja korvien humina sekä käsien puutuminen palasi, paino pompsahti ja olen ollut tosi väsynyt ja janoinen. Eikä pidä unohtaa hullua jalkojen turvotusta. Onneksi radiin ne eivät liittyneet!

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Joka päivä katson mahaani peilistä ja joka kerta se aiheuttaa ihastusta. Joka päivä lasken käden vatsalle ja yritän saada "potkusta kiinni". Taas on tosin sellainen viikko meneillään, kun vauveli ei liiku niin paljoa mitä edeltävällä viikolla. En käsitä, miten ja minne hän oikein mahtuu menemään piiloon, kun samaan aikaan on alkanut ihan tuntemattomiltakin ihmisiltä tulemaan uteluja siitä, koska laskettu aika on. Kai mä sitten oon kuin uima-allas, vettä enemmän kuin polskijaa 😂

Raskaus aiheuttaa edelleen joka päivä uusia ihmetyksiä ja edelleen selailen googlesta tietoja siitä, millaista elämä vauvalla on näillä viikoilla. Tietojen mukaan tällä raskausviikolla lapsi reagoi jo äidin tunteisiin - iloon, suruun, hormonaalisin ja aineenvaihdunnallisin keinoin jopa stressiinkin.

(Tutkijasieluna) stressihormonien vaikutuksista löysin mielenkiintoisia tutkimuksia, että äidin raskauden ensimmäisen kolmanneksen loppuvaiheen ja toisen kolmanneksen aikaisen stressin on todettu selittävän lasten luonteenlaatujen erot (Duadecim). Täytyypä yrittää ottaa rennommin piakkoin alkavan viimeisen kolmanneksen aikana, sillä stressiä on kyllä ollut viimeiset pari kuukautta riittämiin..

Tärkein tieto kuitenkin on, että lapsella on jo erittäin hyvät edellytykset selviytyä, jos hän päättäisi syntyä jo!

25. raskausviikko

Vauvalla alkoi uusi viikko niin voimakkailla potkuilla ja pyörimisillä, että oikein lamaannuin ihastuksesta ja pysähdyin tunniksi tyystin aloilleni, sillä tunsin ja NÄIN joka ikisen pyörähdyksen. Ensin vauvan pää oli alavasemmalla ja hän potki navan yli, kunnes pyörähti vastakkaiseen suuntaan ja taas toiseen suuntaan. Ihan kuin hänellä olisi ollut kohdussa oma Brain Bash meneillään!

Vaikka välillä synnytys, vauva ja ylipäätään arki oman lapsen kanssa tuntuu todella kaukaiselle ja edelleen saavuttamattomalle, silti kaikkeen siihen on enää 15 viikkoa jäljellä. Se on lopulta lyhyt aika nauttia parisuhteesta ja sen antimista ilman keskeytyksiä, keskustella ennalta työnjako edes suuntaa antavaksi, tarkistaa että kaikki tarpeellinen on hankittu, kerätä unta varastoon. Ja touhuta myös lemmikkien kanssa. Ja valmistautua henkisesti.

Mitä enemmän mietin tuota jäljellä olevaa 15 viikkoa, sitä enemmän sekin jännittää, että ihan koko elämä muuttuu, eikä muutosta voi enää perua. Meitä ei ole enää kaksi plus nelijalkaiset, vaan joku josta pitää huolehtia 247. Ei enää hiljaisuutta, vaan pahimmillaan vuosi koliikki- ja hammasitkua, päälle toinen vuosi korvakipuitkua. Tulee flunssakierteet ja kaikkia väsyttää ja vituttaa. 

Unelmoin molemminpuolisesta kunnioittavasta suhteesta kuten itselläni on vanhempieni kanssa, mutta entä jos me ei ollakaan lapsen kanssa lainkaan samalla aaltopituudella? Jos se jo vauvasta saakka nukkuu parhaiten päivät ja valvoo yöt toisin kuin me, on allerginen eläimille, vihaa  maalla asumista tai meitä ja meidän perheen sääntöjä niin paljon, että haluaa muuttaa Helsingin sykkeeseen heti kun mahdollista, erehtyy väärälle polulle?

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Mitä todellisemmaksi lapsi potkuineen tulee, sitä enemmän huomaan tuntevani silti jotain sellaista, jota en ole koskaan aikaisemmin tuntenut. Rakastanhan minä tietenkin miestäni, vanhempiani, isovanhempiani, sisaruksiani lapsineen, kummilapsiani, rakastan omia lemmikkejämmekin ylitse kaiken ja luontoa eri vuodenaikoineen, mutta tämä rakkaus jonka tuo kohdussa kasvava tyyppi on saanut nyt aikaan, on aivan jotain toisenlaista.  

Outoa ja uutta, niin vahvaa ja ehdottomampaa kuin mikään muu rakkaudentunteeni, että se tekee pelkoni pikkulapsiarjesta, lapsen persoonallisuudesta ja meidän tulevaisuudesta turhaksi. 

Äidinrakkaus?

24. raskausviikko

Juuri ennen kuin uusi raskausviikko oli vaihtunut, säikähdin, miten poika muljahti ympäri kohdussa ja potkaisi täysillä kylkiluihin. Se tuntui niin voimakkaasti, että hypähdin oikein ja huudahdin miehelle kuin paskahalvauksen saaneena hänen katsoessa minua mitä riehun sohvalla. Se oli niin todellinen tunne siitä, että joku todella asustelee kohdussani ja sai pohtimaan, näinkö voimakkaasti liikkeet tuntuisi ilman istukkaa edessä.

Tämän yhden voltin jälkeen ne tavalliset istukan vaimentamat, mutta kuitenkin selkeät potkut tuntuivat taas parin tunnin välein välillä lähellä häpykumpua välillä navan kohdilla, kunnes huomasin päivä pari myöhemmin, että 6-8 kertaa päivässä tunnin maratonit olivat muuttuneet aivan yksittäisiin tuntemuksiin nippa nappa viidesti päivässä. 

Olin alkanut nukkumaan yöt pääosin selälleni tai puoli-istuvassa asennossa, koska hartioista alaspäin kädet ovat alkaneet tauon jälkeen taas pahasti puutua ja sattua. Nämä asennot ovat ainoat, jossa pystyn edes jokseenkin nukkumaan ilman käsien kipuja. Nyt pelkäsin selälläni nukkuessani aiheuttaneeni vauvan hitaan tukehtumiskuoleman, sillä selällä nukkumisesta varoitellaan joka paikassa.

Jäin viikkovapaille ja kuulostelin sinä aikana herkällä korvalla, mutta liikkeiden määrä ei kasvanut, oikeastaan päin vastoin. Palasin töihin, josko vauva vaan ihmetteli äidin lomailua, mutta ei. Edes sokerilimut tai suolainenkaan mättöruoka ei saanut vauvaa liikkeelle.

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Pelko.

Luulin, että sitä ei enää tarvitse kokea, mutta se iski vielä kauheammin kuin raskauden ensimmäisellä kolmanneksella. Nyt olisin menettänyt kokonaisen oikean lapsen, jonka paino huitelee yli puolessa kilossa. Hänet olisi pitänyt synnyttää. Ei puhettakaan, että hoitaisi asian kotona vessassa pois. Vauva olisi pikkukeskonen, jota jo elvytettäisiin.

Tilanne tarkastettiin neuvolassa kuuntelemalla sykkeet. Todettiin, että ei ole hätää. Sijaistava terkka valaisi, että vauvalla on edelleen hyvin tilaa kohdussa "kadota", ja lisäksi edessä oleva istukka on oikeasti tosi hyvä vaimentamaan liikkeet. Samalla muistin, että tätähän se lääkärikin taisi sanoakin, että tuskin on hätää, vaikka joskus tuntuisikin liikkeet huonommin.

Onneksi kaikki oli hyvin - nythän hän potkii taas aivan normaaliin tapaan - mutta kyllähän tästä pelosta olisi jo mukava päästää irti kokonaan ilman, että se kurkistelee nurkan takana aika ajoin.

23. raskausviikko

Ei ole tainnut olla puhetta raskausoireista vähään aikaan. Ei siksi, ettei niitä olisi, sillä onhan niitä edelleen. Ovat vaan muuttuneet niin arkisiksi, että ei ole kiinnittänyt oikein enää niihin edes huomiota. Se missä ensimmäinen kolmannes meni oksentelun, etomisen ja närästyksen suhteen suhteen hyvin voimakkaasti on/off-tyylisesti, jo jonkin aikaa varsinkin oksentaminen on ollut ihan joka aamuinen rutiini.

Edelleen myös närästää välillä tosi runsaasti, mikä saa aikaan etomisen tunteen. Töissä pää alaspäin oleminen ja varsinkin tauoilla syöminen ihan selkeästi provosoi närästystä entisestään. Ennen raskautta riitti kun söi ruokkiksella ja seuraavan kerran kotona, mutta nyt on syötävä kunnolla ihan joka tauolla. Ja varmaan osin sen johdosta närästää herkemmin ja ikenetkin verestävät yhä teki mitä tahansa.

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Uusia oireita ei onneksi ole tullut (paitsi tissit aivan hervottoman painavat ja jotain maitoakin jo tulee!), mutta "Kela-neuvolassa" sijaistava th totesi alhaisen (107) hempan. Olo onkin ollut sen mukainen, että kuolen väsymykseen. Sainkin käskyn aloittaa vahvemman raudan syönnin, koska muuten en tule jaksamaan baby bluesia.

Painoa oli tullut kolme kiloa viime viikkoina, minkä huomaan ahdistavan, vaikka paino onkin nyt sama kuin rv 10. Tiivistä palloani olen silti suorastaan rakastanut. Se on sen kokoinen, että sen tunnistaa raskausvatsaksi, sillä kumpu pilkistelee löysienkin paitojen alta ja vähän alkaa olla tiellä esim. kyykistyessä, mutta sen kanssa ei ole vielä lainkaan mahdotonta elää.

Neuvolassa otettiin myös SF-mitta. Vaikka terkka teroitti, että jokaisella mittaajalla on oma kädenjälki ja mun oma neuvolan th todennäköisesti saisi lukemasta sentin pois, niin kyllä ekan täpän merkkaaminen yläkäyrille sai aikaan sen ajatuksen, että olenko sittenkin paljon isompi miltä omaan silmääni näytän. Rv 23 "pitäisi" SF-mitan olla alle 20cm ja kohdun korkeus alle navan, ei 21cm ja yli navan kuten minulla nyt.. 

Työtoveri toisesta pisteestä palasi töihin kesälomaltaan ja törmäsimme viisi minuuttia neuvolakäyntini jälkeen. Hän oikein huudahti kädet suun edessä, miten paljon vatsani on kasvanut ja varmasti potra poika tulossa, jos laskettu aika on vasta marraskuun lopussa.. Kommentin myötä taannuin kuin kuivalla maalla happea haukkovaksi valaaksi, ja kuulin päässäni oman terkkarini tulevat syytökset sokerilapsen kasvattamisesta. Aloin vakavasti miettimään, miten saisin jumppapalloni piiloon ja painon pysymään kurissa. 

Illalla mies yritti lohduttaa, että vauva on jo sen kokoinen että tottakai se tarvitsee tilaa missä myllertää, mutta muistutti etten ole valas vielä lähimainkaan. Silti en voinut olla ajattelematta, että nyt ilmeisesti ollaan siis siinä vaiheessa raskautta, että raskausmaha on vapaa ulkopuolisten kommenteille. Onko joku muukin joutunut muiden kommentoinnin uhriksi?

22. raskausviikko

Niin tuli seuraksemme jo harjoitussupistukset, joita en edes aluksi ymmärtänyt supistuksiksi. Ensin luulin liitoskivuiksi, mutta kiristys tuntui siltä kuin verenpainemittari puristaisi nimenomaan kohtua eikä kertomukset liitoskipujen laadusta tai sijainnista vastannut lainkaan omia tuntemuksia. 

Aluksi elin niiden kanssa sovussa, ajattelin että normaaleja raskauteen kuuluvia ovat, kunnes eräs päivä työnteko huolimatta työtehtävien muutoksista ja viikonlopusta välissä tuntui vain lisäävän supistuksia ja teki niistä ilkeämpiä, vaikkakaan ei koskaan särkylääkkeen arvoisia. Silti kuin olisi jatkuvasti verenpainemittari kireimmillään, eikä hellitä kuin sekunneiksi alkaen sitten puristaa uudestaan.

Työnantajan kanssa juteltuani asiasta ohimennen passitti hän neuvolan oven taakse pyytämään ohjeita, sillä ei työnteko saa aiheuttaa supistuksia. Sijaistava th oli hieman huolissaan, mutta lopulta päätyi kirjoittamaan saikkua, koska pärjäsin ilman särkylääkkeitä. Käski kuitenkin kuulostella omaa oloa herkällä korvalla, niin tarvittaessa uusitaan saikku tai laitetaan lähete kohdunkaulan tsekkaukseen. 

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Kolmen päivän sairasloma helpotti oloa ihan selkeästi ja en tiedä johtuiko se täydellisestä tekemättömyydestä ja sohvalla makoilusta, mutta sairasloman aikana pojan (ompa hassua sanoa se ääneen!) potkut ja moukaroinnit alkoivat tulla joka päiväiseksi seuraksi ja pian aloin tuntea potkut kesken työpäivänkin ♥ Vieläkään tuskin kaikkia liikkeitä tunnen, mutta silti säännöllisesti pitkin päivää kuitenkin.

Aloin pitämään kirjaa siitä, koska pojalla on jumppahetki ja koska hän on unilla tai ainakin vähemmän liikkeessä. Jostain luin, että vauvan rytmi olisi luultavasti aika samanlainen syntymisen jälkeen mitä kohdussa, vaikka yötä ja päivää ei vielä aluksi erotakaan. Unirytmin tiedostamisesta voi kuitenkin olla apua, kun opetellaan elämää kohdun ulkopuolella.

Mitä enemmän kuulostelen uutta elämää kohdussa, sitä enemmän huomaankin pojalla olevan melko selkeäkin päivärytmi. Aamujumppa hänellä alkaa yleensä kello 6-8. Ruokatauolla 11-12 välillä ollaan myös hereillä. Kello 16 jälkeen alkaa ihan kunnon potkiskelumaratoni, klo 20-21 uusi kierros. Yöllä yleensä 00-02 välillä olen havainnut pissalle herätessäni, että poikakin on hereillä voimalla jo potkimassa. 

Mites muiden kokemus asiasta, oliko vauvan arki kohdussa samanlainen syntymän jälkeen? 

21. raskausviikko

Puoliväli ja rakenneultra. Olemme juuri saavuttaneet sellaisen etapin, jota on odotettu niin paljon, että vatsassa tuntuu kuin olisi miljoona perhosta syntynyt koteloistaan ja lähtenyt lentämään. Ja silmäpussit sen mukaiset, että ei ole edellisyönä nukuttu juurikaan.. mutta näemme vihdoinkin, onko jäljennöksemme terve. Jos on, tämän ultran jälkeen uskallamme kuuluttaa maailmalle, että meille tulee vauva, eikä sanoa pitäisi tai ehkä. 

Toinen jännittävä asia tämän etapin saavuttamisessa oli se, että mies pääsi vihdoin mukaan ultraan. Hän ei ole ollut kertaakaan lääkäreillä käynneillä mukana aikaisemmin eikä ole siten nähnyt jäljennöstä riekkumassa kohdussa ympäriinsä. Mies on nähnyt vain ultrakuvat oudon näköisistä pallopäistä ja ufoista. Vihdoinkin siis vatsan kasvun lisäksi mies näkee vauvankin lähes face-to-face.

Kolmas, ehkä se kaikista jännittävin asia oli sukupuolen selviäminen, sillä vasta sukupuolen selviäminen tekee mielestäni vauvasta todellisen vauvan. Tarkoitan tällä sitä, että vauvasta tulee hän, eikä se ole vain joku kohdussa kasvava tuntematon olio. Vauva saa meiltä sukupuolen selviämisen myötä käyttöön jo hänen tulevan nimensä, jolloin hänestä tulee vielä enemmän oikea ihminen.

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Olimme päivän ensimmäisiä asiakkaita. Kätilö (joka totesi vuoden takaisin km:n, mutta on aika nihkeäsanainen, joten toivon ettei hän ole vuorossa synnytyksessä kätilönä) ihan ennen ultraamista kysyi olemmeko halukkaita selvittämään sukupuolen. Annoimme luvan kertoa, jos sen näkee. Ja yritin itsekin sitä vilkuilla, mutta kätilö piti huolen ettei näy mitään liian kriittistä ennen loppua.

Pikkuinen liikuskeli taas jonkin verran ympäriinsä ja nyökytteli päätänsäkin, mutta minä en tunne vieläkään vauvan liikkeitä ihan yksittäisiä hentoja moukarointeja lukuun ottamatta. Tosi jännä nähdä hänen kuitenkin liikkuvan paljon, vaikka itse ei tiedä yhtään mitä kohdussa tapahtuu. Kätilö heilumisista huolimatta tärkeimmät paikat sai onneksi kuitenkin tarkistettua ja tarvittavat mitat otettua - kaikki vaikuttaa juuri oikealta.

B-mitaksi saatiin 47,1mm ja reisiluulle 31,9mm. Rakenteellisesti sekä painoarvion 337g perusteella vauva vastaisi kokoa 20+1. Mikä vähän jäi mietityttää myöhemmin. Menkkojen perusteella LA on 22.11., neuvolan 28 päivän kierron mukaan laskettuna 21.11. ja nt-ultrassa LA:ksi saatiin 20.11. johon pohjautuen myös kätilö laski rv:n. Mutta ilmeisesti siis kasvussa alkaa kai nyt näkyä yksilöllisyys ja genetiikka? En siis huolestu, varsinkaan koska rakenteellisesti kaikki on kuten pitää.

Tunnin kuvaussession jälkeen kätilö vielä varmisti, että haluammeko tietää sukupuolen ja kysyi kumpaa veikkaamme. Vastasimme miehen kanssa, että antaa palaa, ei ole mitään tunnetta kumpi olisi tulossa. Kätilö painoi ultrauslaitetta hieman napakammin vatsaani vasten ja selkeästihän ne sitten näkyi amatöörillekin, nimittäin kulkuset. Kätilö vielä toitotti ettei erehdys ole tämän näkymän perusteella mitenkään mahdollista. Jäljennöksemme on siis poika 💙👦

pohjakuvan tekijänoikeudet, ultrakuva © vapaaehtoisesti lapsettomasta äidiksi

20. raskausviikko

Ensimmäinen käynti neuvolalääkärillä on nyt takana ja olipa mukava käynti. Harmittaa tosi paljon, ettei tuo lääkäri ole mun terveydenhoitaja, sillä meillä synkkas tosi hyvin saman tien, kun astuin huoneeseen jossa tämä lääkäri ja sijaistava terveydenhoitaja vastaanottivat minut. Lääkäri oli niin mukava, että kaikki mun terveydelliset probleemat joista piti kysyä katosi käynnin aikana mielestä 😂

Käynti alkoi perinteisesti purkkiin pissaamalla, josta terveydenhoitaja tsekkas pissan sokerit ja valkuaiset, sillä välin kun lääkäri kävi läpi perustiedot. Sen jälkeen alkoi jutustelu: miten olen voinut, onko ollut huolta taustojen takia, tai terveydellisiä ongelmia, pelottaako synnytys, miksi on hyvä että on nyt seurattu aktiivisesti raskautta herkällä korvalla, miksi sykkeitä ei välttämättä aina kuulu tai tunnu, miten fyysinen työni saattaa vaikuttaa jne. 

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Kerroin voineeni viimeiset puolitoistaviikkoa hyvin (yksittäisiä aamuyrjöilyjä lukuunottamatta), mikä saa välillä miettimään olenko edes raskaana. Tiedän kyllä olevani, joten ei enää pelota samalla tapaa kuten alkuraskauden aikana. Silti odotan rakenneultran tuloksia, jotta uskallan sanoa ilman yhtään epäröintiä, että meille tulee vauva. Itse synnytys ei pelota tippaakaan, ainoastaan se, että repeän kahtia, ja tämä sai lääkärin purskahtamaan nauruun. Muistutti kuitenkin samalla, että pelkopolille voi mennä koska vain.

Myönsin, etten osaa arvioida mikä on töiden osalta liikaa. Jos olen tehnyt liian intensiivisesti töitä, se kostautuu illalla sillä, että joko vatsaan alkaa sattumaan (tuntuen siltä kuin olisi vatsatauti alkamassa) tai sitten saan migreenin. Lääkäri käski tunnistamaan triggeröivät työt ja määrät, sekä painotti, että sairasloma ei ole missään nimessä häpeä, sillä oireilu on kropan tapa kertoa, että tuli tehtyä liikaa.  Jotenkin yllättävä näkökulma mieslääkäriltä, sillä yleensä mieslääkärit jankkaavat miten raskaus ei ole syy jäädä kotiin "makoilemaan"..

Jutustelun jälkeen mitattiin verenpaineet ja otettiin sitten työn alle sikiön sykkeiden kuuntelu. Ensin terveydenhoitaja yritti. Hän löysi istukan suhinan (ja kertoi, että tämä on istukan ääni, siinä missä mun oikea th samalla laitteella ei löytänyt mitään ääniä ja väitti ettei ne kuuluisikaan), mutta sykettä ei löytänyt. Minä jo kerkesin vitsailla, että taasko tie vie päivystykseen synnnärille odottamaan tuntitolkulla. Lääkäri päätti myös hetken päästä kokeilla ja menikin ehkä vain viisi sekuntia, niin doppleriin pamahtikin lukemat 155bpm ja syke kaikui huoneessa!

Muutama päivä myöhemmin, eräs ilta sängyssä makoillessani, olen satavarma, että vuokralainen potkaisi ensimmäistä kertaa vähän kuin vahingossa ohi istukasta. Ihan kuin isoja saippuakuplia olisi poksahtanut tai luunappeja lyöty jossain tuolla navan alapuolella, hieman sivussa. Ei tuntunut kutittelulta tai perhoselta, eikä suolen kurinalta, vaan oli ihan kunnon poks ja muks ja tumps. Voisko tosiaan olla? 😍