23. raskausviikko

Ei ole tainnut olla puhetta raskausoireista vähään aikaan. Ei siksi, ettei niitä olisi, sillä onhan niitä edelleen. Ovat vaan muuttuneet niin arkisiksi, että ei ole kiinnittänyt oikein enää niihin edes huomiota. Se missä ensimmäinen kolmannes meni oksentelun, etomisen ja närästyksen suhteen suhteen hyvin voimakkaasti on/off-tyylisesti, jo jonkin aikaa varsinkin oksentaminen on ollut ihan joka aamuinen rutiini.

Edelleen myös närästää välillä tosi runsaasti, mikä saa aikaan etomisen tunteen. Töissä pää alaspäin oleminen ja varsinkin tauoilla syöminen ihan selkeästi provosoi närästystä entisestään. Ennen raskautta riitti kun söi ruokkiksella ja seuraavan kerran kotona, mutta nyt on syötävä kunnolla ihan joka tauolla. Ja varmaan osin sen johdosta närästää herkemmin ja ikenetkin verestävät yhä teki mitä tahansa.

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Uusia oireita ei onneksi ole tullut (paitsi tissit aivan hervottoman painavat ja jotain maitoakin jo tulee!), mutta "Kela-neuvolassa" sijaistava th totesi alhaisen (107) hempan. Olo onkin ollut sen mukainen, että kuolen väsymykseen. Sainkin käskyn aloittaa vahvemman raudan syönnin, koska muuten en tule jaksamaan baby bluesia.

Painoa oli tullut kolme kiloa viime viikkoina, minkä huomaan ahdistavan, vaikka paino onkin nyt sama kuin rv 10. Tiivistä palloani olen silti suorastaan rakastanut. Se on sen kokoinen, että sen tunnistaa raskausvatsaksi, sillä kumpu pilkistelee löysienkin paitojen alta ja vähän alkaa olla tiellä esim. kyykistyessä, mutta sen kanssa ei ole vielä lainkaan mahdotonta elää.

Neuvolassa otettiin myös SF-mitta. Vaikka terkka teroitti, että jokaisella mittaajalla on oma kädenjälki ja mun oma neuvolan th todennäköisesti saisi lukemasta sentin pois, niin kyllä ekan täpän merkkaaminen yläkäyrille sai aikaan sen ajatuksen, että olenko sittenkin paljon isompi miltä omaan silmääni näytän. Rv 23 "pitäisi" SF-mitan olla alle 20cm ja kohdun korkeus alle navan, ei 21cm ja yli navan kuten minulla nyt.. 

Työtoveri toisesta pisteestä palasi töihin kesälomaltaan ja törmäsimme viisi minuuttia neuvolakäyntini jälkeen. Hän oikein huudahti kädet suun edessä, miten paljon vatsani on kasvanut ja varmasti potra poika tulossa, jos laskettu aika on vasta marraskuun lopussa.. Kommentin myötä taannuin kuin kuivalla maalla happea haukkovaksi valaaksi, ja kuulin päässäni oman terkkarini tulevat syytökset sokerilapsen kasvattamisesta. Aloin vakavasti miettimään, miten saisin jumppapalloni piiloon ja painon pysymään kurissa. 

Illalla mies yritti lohduttaa, että vauva on jo sen kokoinen että tottakai se tarvitsee tilaa missä myllertää, mutta muistutti etten ole valas vielä lähimainkaan. Silti en voinut olla ajattelematta, että nyt ilmeisesti ollaan siis siinä vaiheessa raskautta, että raskausmaha on vapaa ulkopuolisten kommenteille. Onko joku muukin joutunut muiden kommentoinnin uhriksi?

22. raskausviikko

Niin tuli seuraksemme jo harjoitussupistukset, joita en edes aluksi ymmärtänyt supistuksiksi. Ensin luulin liitoskivuiksi, mutta kiristys tuntui siltä kuin verenpainemittari puristaisi nimenomaan kohtua eikä kertomukset liitoskipujen laadusta tai sijainnista vastannut lainkaan omia tuntemuksia. 

Aluksi elin niiden kanssa sovussa, ajattelin että normaaleja raskauteen kuuluvia ovat, kunnes eräs päivä työnteko huolimatta työtehtävien muutoksista ja viikonlopusta välissä tuntui vain lisäävän supistuksia ja teki niistä ilkeämpiä, vaikkakaan ei koskaan särkylääkkeen arvoisia. Silti kuin olisi jatkuvasti verenpainemittari kireimmillään, eikä hellitä kuin sekunneiksi alkaen sitten puristaa uudestaan.

Työnantajan kanssa juteltuani asiasta ohimennen passitti hän neuvolan oven taakse pyytämään ohjeita, sillä ei työnteko saa aiheuttaa supistuksia. Sijaistava th oli hieman huolissaan, mutta lopulta päätyi kirjoittamaan saikkua, koska pärjäsin ilman särkylääkkeitä. Käski kuitenkin kuulostella omaa oloa herkällä korvalla, niin tarvittaessa uusitaan saikku tai laitetaan lähete kohdunkaulan tsekkaukseen. 

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Kolmen päivän sairasloma helpotti oloa ihan selkeästi ja en tiedä johtuiko se täydellisestä tekemättömyydestä ja sohvalla makoilusta, mutta sairasloman aikana pojan (ompa hassua sanoa se ääneen!) potkut ja moukaroinnit alkoivat tulla joka päiväiseksi seuraksi ja pian aloin tuntea potkut kesken työpäivänkin ♥ Vieläkään tuskin kaikkia liikkeitä tunnen, mutta silti säännöllisesti pitkin päivää kuitenkin.

Aloin pitämään kirjaa siitä, koska pojalla on jumppahetki ja koska hän on unilla tai ainakin vähemmän liikkeessä. Jostain luin, että vauvan rytmi olisi luultavasti aika samanlainen syntymisen jälkeen mitä kohdussa, vaikka yötä ja päivää ei vielä aluksi erotakaan. Unirytmin tiedostamisesta voi kuitenkin olla apua, kun opetellaan elämää kohdun ulkopuolella.

Mitä enemmän kuulostelen uutta elämää kohdussa, sitä enemmän huomaankin pojalla olevan melko selkeäkin päivärytmi. Aamujumppa hänellä alkaa yleensä kello 6-8. Ruokatauolla 11-12 välillä ollaan myös hereillä. Kello 16 jälkeen alkaa ihan kunnon potkiskelumaratoni, klo 20-21 uusi kierros. Yöllä yleensä 00-02 välillä olen havainnut pissalle herätessäni, että poikakin on hereillä voimalla jo potkimassa. 

Mites muiden kokemus asiasta, oliko vauvan arki kohdussa samanlainen syntymän jälkeen? 

21. raskausviikko

Puoliväli ja rakenneultra. Olemme juuri saavuttaneet sellaisen etapin, jota on odotettu niin paljon, että vatsassa tuntuu kuin olisi miljoona perhosta syntynyt koteloistaan ja lähtenyt lentämään. Ja silmäpussit sen mukaiset, että ei ole edellisyönä nukuttu juurikaan.. mutta näemme vihdoinkin, onko jäljennöksemme terve. Jos on, tämän ultran jälkeen uskallamme kuuluttaa maailmalle, että meille tulee vauva, eikä sanoa pitäisi tai ehkä. 

Toinen jännittävä asia tämän etapin saavuttamisessa oli se, että mies pääsi vihdoin mukaan ultraan. Hän ei ole ollut kertaakaan lääkäreillä käynneillä mukana aikaisemmin eikä ole siten nähnyt jäljennöstä riekkumassa kohdussa ympäriinsä. Mies on nähnyt vain ultrakuvat oudon näköisistä pallopäistä ja ufoista. Vihdoinkin siis vatsan kasvun lisäksi mies näkee vauvankin lähes face-to-face.

Kolmas, ehkä se kaikista jännittävin asia oli sukupuolen selviäminen, sillä vasta sukupuolen selviäminen tekee mielestäni vauvasta todellisen vauvan. Tarkoitan tällä sitä, että vauvasta tulee hän, eikä se ole vain joku kohdussa kasvava tuntematon olio. Vauva saa meiltä sukupuolen selviämisen myötä käyttöön jo hänen tulevan nimensä, jolloin hänestä tulee vielä enemmän oikea ihminen.

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Olimme päivän ensimmäisiä asiakkaita. Kätilö (joka totesi vuoden takaisin km:n, mutta on aika nihkeäsanainen, joten toivon ettei hän ole vuorossa synnytyksessä kätilönä) ihan ennen ultraamista kysyi olemmeko halukkaita selvittämään sukupuolen. Annoimme luvan kertoa, jos sen näkee. Ja yritin itsekin sitä vilkuilla, mutta kätilö piti huolen ettei näy mitään liian kriittistä ennen loppua.

Pikkuinen liikuskeli taas jonkin verran ympäriinsä ja nyökytteli päätänsäkin, mutta minä en tunne vieläkään vauvan liikkeitä ihan yksittäisiä hentoja moukarointeja lukuun ottamatta. Tosi jännä nähdä hänen kuitenkin liikkuvan paljon, vaikka itse ei tiedä yhtään mitä kohdussa tapahtuu. Kätilö heilumisista huolimatta tärkeimmät paikat sai onneksi kuitenkin tarkistettua ja tarvittavat mitat otettua - kaikki vaikuttaa juuri oikealta.

B-mitaksi saatiin 47,1mm ja reisiluulle 31,9mm. Rakenteellisesti sekä painoarvion 337g perusteella vauva vastaisi kokoa 20+1. Mikä vähän jäi mietityttää myöhemmin. Menkkojen perusteella LA on 22.11., neuvolan 28 päivän kierron mukaan laskettuna 21.11. ja nt-ultrassa LA:ksi saatiin 20.11. johon pohjautuen myös kätilö laski rv:n. Mutta ilmeisesti siis kasvussa alkaa kai nyt näkyä yksilöllisyys ja genetiikka? En siis huolestu, varsinkaan koska rakenteellisesti kaikki on kuten pitää.

Tunnin kuvaussession jälkeen kätilö vielä varmisti, että haluammeko tietää sukupuolen ja kysyi kumpaa veikkaamme. Vastasimme miehen kanssa, että antaa palaa, ei ole mitään tunnetta kumpi olisi tulossa. Kätilö painoi ultrauslaitetta hieman napakammin vatsaani vasten ja selkeästihän ne sitten näkyi amatöörillekin, nimittäin kulkuset. Kätilö vielä toitotti ettei erehdys ole tämän näkymän perusteella mitenkään mahdollista. Jäljennöksemme on siis poika 💙👦

pohjakuvan tekijänoikeudet, ultrakuva © vapaaehtoisesti lapsettomasta äidiksi

20. raskausviikko

Ensimmäinen käynti neuvolalääkärillä on nyt takana ja olipa mukava käynti. Harmittaa tosi paljon, ettei tuo lääkäri ole mun terveydenhoitaja, sillä meillä synkkas tosi hyvin saman tien, kun astuin huoneeseen jossa tämä lääkäri ja sijaistava terveydenhoitaja vastaanottivat minut. Lääkäri oli niin mukava, että kaikki mun terveydelliset probleemat joista piti kysyä katosi käynnin aikana mielestä 😂

Käynti alkoi perinteisesti purkkiin pissaamalla, josta terveydenhoitaja tsekkas pissan sokerit ja valkuaiset, sillä välin kun lääkäri kävi läpi perustiedot. Sen jälkeen alkoi jutustelu: miten olen voinut, onko ollut huolta taustojen takia, tai terveydellisiä ongelmia, pelottaako synnytys, miksi on hyvä että on nyt seurattu aktiivisesti raskautta herkällä korvalla, miksi sykkeitä ei välttämättä aina kuulu tai tunnu, miten fyysinen työni saattaa vaikuttaa jne. 

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Kerroin voineeni viimeiset puolitoistaviikkoa hyvin (yksittäisiä aamuyrjöilyjä lukuunottamatta), mikä saa välillä miettimään olenko edes raskaana. Tiedän kyllä olevani, joten ei enää pelota samalla tapaa kuten alkuraskauden aikana. Silti odotan rakenneultran tuloksia, jotta uskallan sanoa ilman yhtään epäröintiä, että meille tulee vauva. Itse synnytys ei pelota tippaakaan, ainoastaan se, että repeän kahtia, ja tämä sai lääkärin purskahtamaan nauruun. Muistutti kuitenkin samalla, että pelkopolille voi mennä koska vain.

Myönsin, etten osaa arvioida mikä on töiden osalta liikaa. Jos olen tehnyt liian intensiivisesti töitä, se kostautuu illalla sillä, että joko vatsaan alkaa sattumaan (tuntuen siltä kuin olisi vatsatauti alkamassa) tai sitten saan migreenin. Lääkäri käski tunnistamaan triggeröivät työt ja määrät, sekä painotti, että sairasloma ei ole missään nimessä häpeä, sillä oireilu on kropan tapa kertoa, että tuli tehtyä liikaa.  Jotenkin yllättävä näkökulma mieslääkäriltä, sillä yleensä mieslääkärit jankkaavat miten raskaus ei ole syy jäädä kotiin "makoilemaan"..

Jutustelun jälkeen mitattiin verenpaineet ja otettiin sitten työn alle sikiön sykkeiden kuuntelu. Ensin terveydenhoitaja yritti. Hän löysi istukan suhinan (ja kertoi, että tämä on istukan ääni, siinä missä mun oikea th samalla laitteella ei löytänyt mitään ääniä ja väitti ettei ne kuuluisikaan), mutta sykettä ei löytänyt. Minä jo kerkesin vitsailla, että taasko tie vie päivystykseen synnnärille odottamaan tuntitolkulla. Lääkäri päätti myös hetken päästä kokeilla ja menikin ehkä vain viisi sekuntia, niin doppleriin pamahtikin lukemat 155bpm ja syke kaikui huoneessa!

Muutama päivä myöhemmin, eräs ilta sängyssä makoillessani, olen satavarma, että vuokralainen potkaisi ensimmäistä kertaa vähän kuin vahingossa ohi istukasta. Ihan kuin isoja saippuakuplia olisi poksahtanut tai luunappeja lyöty jossain tuolla navan alapuolella, hieman sivussa. Ei tuntunut kutittelulta tai perhoselta, eikä suolen kurinalta, vaan oli ihan kunnon poks ja muks ja tumps. Voisko tosiaan olla? 😍