Appit näyttävät, että olisi noin 77 päivää raskautta jäljellä ja pian siintää vanhempainvapaat edessä. Mihin tämä aika oikein menee? Samaan aikaan toisaalta aika ei kulu mihinkään, koska tuntuu että viikot matelevat ja "kolmekymppiset" ovat aina vaan seuraavalla viikolla.
Olen mittaillut verenpaineita viikon ajan kotioloissa, ja luojan kiitos näyttää siltä, että polilla mitatut huippulukemat johtui valkotakkisista, sillä pääosin verenpaineet ovat olleet minulle normaalitasossa. Ehkä ei tarvitse siis pelätä ihan niin paljoa sitä raskausmyrkytystä ainakaan vielä.
Turvotus on mielestäni myöskin nyt tasaantunut hieman, sillä saan taas yöt nukuttua kohtuullisesti. Oikea jalkapöytä tuppaa olemaan aikamoinen pallo ja sukat jättävät nopeasti painaumat, mutta vatsa ei ihan samalla tapaa pöhötä kuin välillä pahimmillaan. Tosin jos vauvan pylly nököttää kylkiluiden päällä, näyttää kuin olisin nielaissut jalkapallon, joka on jumittanut toiselle puolelle kylkiluiden päälle.
Vihdoin ajattelin avata vauvan huoneen täyttävät pahvilaatikot ja koota kaikki tarvikkeet kasaan. Ennen en oikeasti tajunnut rattaista ja niiden kasaamisesta yhtään mitään edes ohjeita lukemalla, mutta nyt laittelin rattaidenkin osia toisiinsa kiinni kuin veteraani. Kun paketti oli valmis, en voinut olla ihastelematta miten hurjan söpöt vaunut olikaan! Tunnustelin rattaiden ominaisuuksia ja työntelin niitä pitkin kotia. Ne tuntui juuri sopiville niin käteen kuin kotiimme.
Päätin käydä vielä kertaalleen myös kaikki vauvan vaatteet ja muut tavarat läpi, että minulla on kaikki mahdollinen vaippoja ja mahdollisia korvikkeita ymv. lukuun ottamatta hankittuna. Tarkastutin vielä kahden lapsen äitikaverillani vaatteet, että tarvitseeko jotain, mutta koot ja määrät varsinkin on sellaisia, että meidän ja ennen kaikkea vauvan pitäisi selvitä talven yli helposti.
Osa kanssaodottajista on jo sairaalakassinkin pakannut, mutta itse en ole, vaikka mieli tekisi. En tiedä yhtään, mitä sinne pakkaisi. Edelleen tulee uutta tietoa sieltä täältä ripotellen, esim. se, että sairaalasta saa kyllä vaippoja käyttöön eikä niitä tarvitse sinne hankkia kassiin mukaan. Mistä ensiodottaja tällaista voi tietää, jos ei siitä kukaan kerro? Minä oikeasti luulin, että vaipat pitäisi olla valmiina ja vähän jo stressasin sitä, että kun ei edes vauvan kokoa tiedä ennen syntymää, niin miten ihmeessä muut osaavat ostaa valmiiksi vaipat!
Mitä itse pakkasit sairaalakassiin - oliko joku turhaan tilaa viemässä ja olisiko jotain pitänyt ehdottomasti olla?
Täällä päin ainakin synnytysvalmennuksessa tulee esille sairaalakohtaisia käytäntöjä. Esim. täällä omat sisäkengät pitää olla mukana ja hiustenkuivaaja löytyy suihkutiloista. Yleisesti ottaen hyvin vähän tarvitsee mukaan, pakolliset asiat saa sairaalasta. Omista vaatteista koin kaiken muun turhaksi paitsi villasukat ja yhden lämpimän paidan. Kotiutumisvaatteet toki itselle ja vauvalle mutta meillä se kassi oli kotona ja mies otti sen mukaan, kun tuli meitä kotiin hakemaan. Shampoot yms. toki mukaan. Herkkuja on kiva olla mukana ja ajanvietteeksi riitti pelkkä puhelin + kuulokkeet. Korvatulpat ja silmälaput tuli tarpeeseen yöllä. Omat imetysliivit hyvä olla varalta ainakin, jos haluaa käyttää, ilman liivejä voi tosin olla helpompi olla ja moni varmaan onkin. Itse koin mukavana sen, että tavaraa oli mukana mahdollisimman vähän, niin oli helpompi js kivempi kotiutuakin. Puoliso voi ains tuoda, jos jotain jäi puuttumaan.
VastaaPoistaItse synnytin Helsingissä tammikuussa ja pakkasin mukaan aika vähän tavaraa. Parhaat tavarat oli mm. lämpimät kovapohjaiset tossut ja iso villatakki. Nämä oli nappivalinta, koska lattiat oli kylmät ja tossut oli helppo saada jalkaan sukkien kanssa. Lisäksi palelin infektion takia koko ajan ja osastolla peiton virkaa edusti lakana. Mukana oli myös lakritsia ja salmiakkia (koska 9kk ilman), perushygieniatarvikkeet, laturit ja kollarit. Aivan turhia juttuja edusti kirja ja tabletti (missäköhän välissä ajattelin lukea/katsella netflixiä kun pää oli pyörällä tai makasin väsyneenä koomaten). Mukana oli myös vauvalle virkattu peitto. Täysin tarpeeton mutta tuntui merkitykselliseltä että hänelle oli jotain aivan omaa mukana ensihetkistä. Toivon että olisin ottanut mukaan kunnollisen vesipullon ja evästä. Kukaan ei sanonut että synnyttämässä ei saa ruokaa talon puolesta ja kahvio oli kiinni ja sillä hetkellä tuntui kurjalta että mies lähti etsimään ruokaa ja jäin yksin.
VastaaPoistaOoooi sairaalakassin pakkaaminen on ihan parasta! ja aina sieltä silti puuttuu jotain tai sinne eksyy jotakin aivan täydellisen turhaa. Olen esitellyt mun kaikki sairaalakassit blogissa, neljännellä kerralla onnistuin näköjään aika hyvin :D Ihanaa odotusta! :)
VastaaPoistahttps://www.sangynalla.fi/2022/02/sairaalakassi-vol-4.html