keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

8. raskausviikko

Kahdeksannesta (8.) raskausviikosta puhutaan, kun raskaus on kestänyt 7 viikosta ja 0 päivästä 7 viikkoon ja 6 päivään (7+0 – 7+6).

Alkion pituus on 9 - 14 mm.

lähde: vau.fi

8. raskausviikko alkoi sillä, että pissalla pitää nyt käydä kahdesti yössä. Samalla kun herään öisin, ällöttää. Ällötys yllättää taas myös päivällä. Muumin tsemppiä -tee oli mun lemppareita, nyt sen haju oksettaa. Ällötys on aika voimakasta tällä hetkellä. Lisäksi röyhtäily ja närästys on tullut joka päiväiseksi kaveriksi. 

Yön jäljiltä tissit on hurjan kipeät, mutta kipu ja arkuus laantuu päivän mittaan. Paidat vähän kirraa tissien kohdilta. Jonkin verran on myös vihlaisuja jossain päin lantiota tms. Väsymys ei onneksi ihan niin kuolettavaa kuin viime viikolla.

Pitäisi alkaa miettiä ruokavaliota tarkemmin, että mitä ja minkä verran syön. Kilo tullut lisää painoa.. Suurin ongelmahan minulla on ruuan määrä, ei niinkään laatu. Ja se, että en nauti ajan viettämisestä keittiössä. Syön paljon ulkona, noutopöytää ja sellaista. Pitäisi opetella tekemään ruokaa kotona.

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Olen alkanut jo hieman katsella isompien pakollisten tarvikkeiden starttipaketteja. Siis sellaisia, missä olisi kaikenlaiseen kulkuun sopivista vaunuista lähtien kaikki ammeet, pinnasängyt yms.  Vaikka sanoinkin, etten varmasti osta vielä yhtään mitään näin aikaisilla viikoilla, mutta pakko hieman jo katsella tulevaisuutta kohti. Ei paljoa kiinnosta hankkia loppuvaiheessa kaikki ne kalleimmat hankinnat. 

Löysin Vaunulasta runsaan starttipaketin ja tosi edullisesti vieläpä. Vielä mietin, että ostammeko erikseen pinnasängyn josta saa laidan pois vai tuon setin, jossa pinnasängyn laitaa ei ilmeisesti saa pois. Ompahan nyt isoimmat ja kalleimmat hankinnat tehty ainakin teoriassa ja voi sen suhteen vähän hengähtää, kun on useampia vaihtoehtoja jo selannut valmiiksi.

En tiedä voiko myooma aiheuttaa tylppämäistä tuikkaisukipua ajoittain, mutta sen suuntaan tapahtuvaksi tuon tylpän tuntemuksen paikallistan. Omakannassa oli nyt tarkemmat mitat, 4,5 x 3,5cm. Ei mikään ihan pieni paholainen siis. Luin kokemuksesta, jossa yhtä viattomalta kuulostanut myooma olikin revennyt kohdun kasvun myötä ja siinä meinasi olla todella ennenaikainen synnytys vaarallisen lähellä. Nice.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !
Kaikki kommentit tarkistetaan roskapostispämmin vuoksi, joten joskus kommentin
julkaisussa saattaa kestää, mutta jokainen kommentti julkaistaan ja jokaiseen vastataan.