15. raskausviikko

Vaikka mieli on ollut pääosin aika seesteinen ja uskoa tulevaan on löytynyt, tämän raskausviikon aikana minulle iski puhdas pelko. Tajusin, että en ole kuullut sykettä pitkään aikaan. Ensin luulin, että vika oli liukuvoiteen, mutta kun oikea ultraäänigeelikään ei tuonut toivottua tulosta, todella säikähdin. On hyvin vaivalloista saada edes istukkaa kuulumaan ja vauvan edellisen jumppahetken kuulumisestakin on aikaa. Ihan kuin koko kohtu asukkaineen olisi hävinnyt.

Jonkin aikaa ollut hentoinen pitkä linea negra on vahvistunut koko ajan ja alavatsakin on alkanut pömpöttämään entistä enemmän, mutta silti mieleni kelaa jatkuvasti takaisin keskenmenoihini. Melkein aloin miestäkin jo ääneen toppuuttelemaan hänen kuvaillessaan millaista vauvaelämä tulee olemaan, että ei nyt hätäile vielä sen asian kanssa, mutta vielä päätin pitää ahdistukseni visusti mielessäni. 

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Soitin neuvolaan, mutta viikon päästä on neuvola muutenkin, eikä välttämättä sykkeitä vieläkään kuunnella aikaisten viikkojen takia. Jos sitä sykettä ei löydykään, aiheuttaa se turhaa huolta, kuten oli puhe jo edelliskäynnillä. Ei ole järkeä tulla siis. Jos mulla ei ole kuitenkaan lainkaan turvallisia raskausviikkoja, niin kai sykkeiden löytämättömyydestä jopa tulisikin huolestua? Ja näin tein, koska aikaisemmin helposti löydettyjä ääniä ei enää kuulunutkaan!

Se, ettei kemiat selkeästi neuvolan th:n kanssa kohtaa, ei ole mun mielestä syy olla kohtelematta asiakaslähtöisesti saati syy hoitaa yleisesti kaikkia saman kaavan mukaan. Nyt tuntui juuri siltä, että "koska muut", niin mun täytyy kulkea muiden kanssa samassa veneessä, vaikka mun taustat on kaikkea muuta kuin tavalliset. Ei se mielestäni tee minusta mielipuolisesti pikkuasioista hermoilevaa odottajaa. 

Tietenkään keskenmenolle ei mitään voi. Ja minä, jos kuka todella tiedän ettei sen estämiseksi ole mitään tehtävissä, mutta en tiedä miksi on liikaa vaadittu, että keskenmenon saisi selville mahdollisimman pian. Kuusi viikkoa on tällä taustalla todella pitkä aika odotella seuraavaa ultraa todetakseen, ettei kohdussa ketään ole elossa, jos sen olisi voinut todeta jo aikaisemminkin. Resurssipula?

Sitten ihan yks kaks, kaiken sen hädän keskellä, viikon hiljaisuuden jälkeen. 
Doppleria vasten tuli napakka tuuppaisu ensin kerran, sitten useamman kerran ja lopulta koko jumppahetki.
Kuin merkkinä siitä, että äiti, täällä minä olen yhä. 

14. raskausviikko

Nyt olen päässyt jo niin pitkälle, ja koska nt-ultrassakaan ei havaittu ongelmia, ajattelin kertoa raskaudesta lopuille töissä. Esihenkilölle kerroin silloin pari viikkoa sitten, kun piti kertoa näistä raskauteen liittyvistä poissaoloista. Ylin mahdollinen johtohahmo oli seuraavana ja hän oli niin onnellinen, että itki ja halaili koko ajan😅 kävi oikein käsky ottaa rauhallisesti, koska kannan jotain niin tärkeää nyt sisälläni, että työt on toissijainen asia ja järjestettävissä. 

Onneksi ylemmät esihenkilöt ovat naisia, niin saa enemmän ymmärrystä mistä ylipäätään edes puhutaan. Oma lähiesihenkilö on mies ja hän ei ymmärtänyt laisinkaan mistä puhun kun viikko sitten kerroin, että meitä on marraskuuhun mennessä kolme. Nyt Ylin johto oli ilmeisesti erikseen muistuttanut lähiesihenkilölleni, että huolehtii mun hyvinvoinnista, koska lähiesihenkilö tuli ihan erikseen yks kaks kysymään voinko enää tehdä tuota tai tätä. Ihan kuin minusta olisi tullut raajarikko..

Perheille ei olla kerrottu vieläkään. En tiedä miksi, mutta en vaan uskalla. Ei ole kyse siitä ettenkö luottaisi raskauteen tai että vastaanotto olisi huono, mutta toivon että läheiset hoksaisi ihan ilman kertomistakin. Vaikeampaa heille kuin töissä kertominen! Mies kertoo kuulema omille vanhemmilleen vasta kun ollaan synnärillä ja silloinkin vasta kun lapsi on syntynyt 😂  

Ehkäpä rakennusultran jälkeen pidetään ulkona pienet grillijuhlat lähimmäisten kesken ja siinä sitten jos möläytetään, vai lähettäisinkö vain kortin vai askartelisiko ihan jotain vai miten tekisi. Välimatkaa kaikkien kanssa vähintään tunti, niin ei tule edes kovin usein nähty, vaikka whatsapilla yhteyksissä ollaankin aktiivisesti. Miten te olette kertoneet perheillenne ja työpaikoilla raskaudesta?

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Nyt on myös ilmeisesti se seesteinen toinen kolmannes alkanut, sillä oloni on kaikin puolin hyvä, ei enää etomista tai oireiden aaltoiltua. Aamulla oksennan kerran heti ylösnoustuani ja rinnat ovat kipeämmät ja turvonneemmat, mutta siinäpä se. 

Muuttuva kroppa on kuitenkin alkanut sekä ihastuttamaan että hetkittäin vähän masentamaankin. Huomasin alavatsan nimittäin jo pömpöttävän. Kiloja on lähtenyt yksi, mikä on oikein kiva näin ylipainoisena, mutta enää alapömppistä ei saa kadotettua laihistamalla tai pukeutumisella ja se vähän ahdistaa, kun olen muutenkin nyt painavimmillani sitten kymmeneen vuoteen. 

Jos olisi kauniin pyöreä odottajan vatsa niin esittelisin sitä jo oikein mielelläni, mutta kun on ylipainoa ennestään, niin suurin osa näkee minut vain lihonneena. Huomaan verhoilevani itseni telttoihin ja ajattelevani, miten pömppis on koko ajan tiellä eikä litisty enää edestä pois, vaikka paino tippuukin vaa'an mukaan. Tämän asian kanssa tulen varmaan vielä painimaan enemmän ja vähemmän, vaikka en olekaan koskaan tuntenut minkäänlaista kehohäpeää.

"Päiväahdistuksen" lisäksi yöt nukun todella levottomasti. Nukun parhaiten selälläni ja jostain luin ettei raskaana oleva saisi nukkua selällään. Herään vähän väliä selältäni, josta yritän paniikissa pyörähtää toiseen asentoon ja sit jään kylkiasennossa nukkumaan koiranunta, etten käänny selälleni. Toivottavasti mun omat levottomat yöt ei indikoi sitä, että vauvastakin tulee levoton nukkuja. 

Jep, nyt on selkeästi menettämisen ja keskenmenon pelko vaihtunut  pelkoon mitä tulevaisuus tuo tullessaan😌

13. raskausviikko

Vuosi sitten olin kerennyt olla 87 päivää raskaana, kunnes pari tuntia ennen nt-ultraa alkoi hennon verinen vuoto ja ultrassa todettiin km. Tasan samat 87 päivää nykyistä raskautta oli kulunut, kun tuli vaaleanpunaista limaista vuotoa oikein holahduksena. Kävin pari kertaa yöllä vessassa ja mitään ylimääräistä ei paperiin tarttunut. Yöllä alkoi kuitenkin kramppailla.

Tämänkertainen ja vuoden takainen kummitteli mielessä, joten soitin heti aamusta terveyskeskukseen pääsisinkö ultraan, että jos on käynyt huonosti, niin kerkeän informoida vielä mua hoitavaa sairaalaa että perutaan nt-ultra. Se kun olisi kolmen päivän päästä. 

Sain onneksi todella pikaisen peruutusajan gynekologille, joka totesi sikiön olevan kunnossa. Sen enempää ei sikiötä tutkinut (vilahdukselta näin että näytti hurjan pitkälle!), vaan tutki muualta ja totesi istukan olevan alhaalla ja sen reunan vuotavan? Suositteli seuraavassa ultrassa ottavan käynnin ja  hänen tulkinnan puheeksi, jotta hoitava taho ottaisi tarkemmin kantaa. Mä jäin miettii, että miksi mun istukka siis vuotaa ja onko fyysinen työni voinut vaikuttaa asiaan? 

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Lopulta koitti myös niskaturvotusultra. Nyt en jännittänyt sitä onko tyyppi elossa, vaan aloin jännittämään hänen kokoaan ja istukan tilannetta. Kasvaako hän yhä käyrillä ja eihän istukan tilanne ole niin toivoton, että saisin koirien kanssa lenkkeilylle ja töiden tekemiselle täyskiellon?

Isoin myooma oli kasvanut ja ultraaja hieman huolestui siitä, että se on suoraan istukan ja virtsarakon välissä. Kun kohtu kasvaa ajan saatossa ja nähtävästi myoomakin, niin hän konsultoi puhelimitse asiasta vielä lääkäriä. Lääkärikin oli sitä mieltä, että varataan myoomalle oma aika rakenneultran jälkeen, jos siellä havaitaan myooman kasvaneen lisää. Istukka tosiaan sijaitsee edessä ja aika alhaalla, mutta ei kukaan osannut sanoa siihen mitään.

No mites itse sikiö? Sen verran oli jo kokoa (67,3 - 68mm) että LA siirtyi kaksi päivää eteenpäin! Tai sitähän ei ole vieläkään laskettu, mutta menkoista oman kierron mukaan laskien oli ultratessa menossa 12+6. Päivä sinne tänne, mutta äitiyskorttiin merkattiin "raskausviikko 13+0, pääperämitta 13+1, b-mitta 13+2", joten taidan elää nyt sen mukaan, että on 13+1? Ainiin, ehkä se tärkein, niskaturvotus oli vain 1,2mm! Ultraaja ei uskonut, että seulat hälyttää.

Mä yritin katsella hullun lailla liikkuvaa sikiötä ruudulla NUB-teoria mielessäni (ultraaja ei ottanut kantaa ja kuvia oli vaikea saada joissa NUB näkyisi, koska sikiö tosiaan pyöri 360 astetta ympäri eikä paikallaan pysynyt), mutta vaikka kuvia useitaa sain, niin vain yhdessä ehkä näkyy NUB. Vai mitä mieltä olet? Kumpaa sukupuolta veikkaisit?

 

12. raskausviikko

Siitä on kulunut vuosi, kun viimeksi olen aloittanut postauksen näin myöhäisellä raskausviikolla. Kun ei tiedä, mikä mussa on vikana ja mistä syystä kroppa ei jatka raskauksia tai osaa itse keskeyttää, vaan elää aina kuin viimeistä päivää raskaana, vaikka ei sitä oikeasti olekaan. Se aiheuttaa suurinta epäluottamusta koko raskauteen. Miten voisin tietää keskenmenosta, kun kroppa ei sitä itsekään tiedä? 

Selailin vanhoja postauksiani ja edes päällä olevat oireet eivät ole tarkoittaneet mitään hyvää. Kun valkovuotokin muuttui kuin hedelmällisimmäksi ovislimaksi, se pakottaa tarkistamaan vähän väliä, ettei mukana ole verta. Suurimmaksi osaksi on myöskin edelleen oireetonta, mitä nyt välillä pari päivää viikosta sappinesteet lentää herkästi ja sitten kuvotus katoaa kuin tuhka tuuleen.

Odottajaryhmissä kävi todella raju kato keskenmenojen ja kromosomivikojen takia samaan aikaan, kun itse odotin ultrausvuoroani polin aulassa. En tohtinut olla ajattelematta, että eihän se voi mitenkään olla mahdollista, että edelleen meillä epäonnisilla olisi kaikki hyvin. Tuntui, että sydän koska tahansa lähtee juoksemaan takaisin autoon ja kun tarkistin aktiivisuusrannekkeesta sykkeen, se näytti 140bpm. 

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Yleislääkärin kutsuessa minua vihdoinkin (noh, ihan ajallaan) huoneeseen kysyi vointiani samalla ja minä kerroin suoraan, että päällimmäisenä kirjaimellisesti kohta tappavaksi muuttuva jännitys. Pääsin välittömästi ultrattavaksi upouuden laitteen alle, etten saa sydänkohtausta.

Alun kompuroinnin ja laitesäätöjen jälkeen löytyi sikiö, joka näytti minun silmään ensin kuin patsaalle. Osasin heti tulkita, että se on paljon isompi ja vielä ihmismäisempi kuin kaksi viikkoa sitten, mutta en nähnyt elonmerkkejä. Kunnes yleislääkäri näytti väpättävän sydämen. Eli sikiö oli elossa! Sykettä ei kuunneltu ja taas jäi siinä hötäkässä kysymättä miksei, mutta unohdin asian koska sikiö alkoi niin vimmatusti pyöriskelemään että lääkäriäkin nauratti.

Täysin tarkkaa pää-perämittaa oli siitä syystä tosi vaikea saada, koska tyyppi ei paikallansa pysynyt, mutta satavarmasti vastasi vähintään 11+0 tai jopa 11+1. Kantaan oli myöhemmin merkattu lopulliseksi kooksi 45mm ja vastaisi H11+1. Kaikki CRL-laskurit ja taulukot kertovat hänen olevan mitoiltaan keskiarvojen paremmalla puolella. Eli tuon tanssahtelijan  LA saattaa jopa aikaistua! 

Ihan kuin lukisi keskustelupalstojen tarinoita siitä, miten kahden ihmisen jäljennös kasvaa ihan normaalisti, parkouraten ympäriinsä kohdussa. Vaikka itse en tunne hänen liikkeitä laisinkaan ja sykkeenkin saan dopplerilla esille hyvin hennosti enkä edes joka kerta, niin tämä tarina kertookin minusta, meistä - ei jostain keskustelupalstojen anonyymista. Vaikea käsittää vieläkään, että meillä voidaan hyvin.

Nt-ultra on varattu kahden viikon päähän, eli vielä kerran saamme varmistuksen onko kaikki hyvin ennen kuin alkaa toinen kolmannes. Sitten onkin aika alkaa jännittää muita asioita, kuten muille kertomista ja sitä kerkeänkö hankkia kaiken tarpeellisen vauvan syntymään, jos tässä todellakin käy niin, että vauva syntyy, kuten nyt alkaa uhkaavasti siltä näyttämään!😳

11. raskausviikko

Uusi raskausviikko alkoi ensimmäisellä neuvolakäynnillä. Se perus liirumlaarum, eli lääkitykset, pituus, paino, rasitteet jne. meni rutiininomaisesti. Mutta noin muuten..  Onko tissini normaalit ja imetänkö? Minkä kokoinen käyttämäni kahvikuppi on, ettei 3dl raja kofeiinia mene yli? Mutta miten ihmeessä aion pärjätä vauvan kanssa, kun mies tekee reissutyötä!? Piti kertoa tarkasti suunnitelmat sen osalta, mikä tuntui tungettelulta, varsinkin kun ajattelimme elää tilanteen mukaan.

Ei kuunneltu sydänääniä, koska muut odottajat stressaavat, jos sydänääniä ei löydy. Ei auttanut selitykset, että minua ei paljoa enää tällä historialla stressaa kuulumattomat äänet, koska pidän sitä tottumuksesta oletusasetuksena. Olisin vain halunnut verrata dopplerilla kuulemiini ääniin ja varmistaa mikä on vaikkapa just istukan ääni, koska dopplerin patteristakin loppui jo yllättäen virta, joten en pääse kuuntelemaan sillä. "Onhan sinulla viikon päästä ultra, siellä näkee tilanteen."

Th yritti painokkaasti, että seuraava ultrani voisi olla samalla nt-ultra, koska seulan tulokset valmistuvat siihen. Joo, mutta ultrat tehdään eri kunnassa eri osastoilla eri väen toimesta.. Hän ei tuntunut lainkaan ymmärtävän sitäkään, että kun on jo viides kliinisesti todettu raskaus meneillään eikä lainkaan elävää lasta, haluan ultrauksia enemmän, en vähemmän, jotta mahdollinen keskenmeno voitaisiin mahdollisimman nopeasti "saada kiinni". Joten sorry, en aio edes vauvautua. 

Sain jokseenkin vaivaannuttavan käynnin päätteeksi VAU:n vauvan odotus -kirjasen neuvolakortin ja tulostettujen paperinippujen lisäksi. Seulontaverikokeet on tosiaan käyty, samoin pissattu omatoimisesti kotona ja kuljetettu pissit labraan. Liittyi kai noihin seuloihin nekin? Uusi neuvola-aikakin jo varattiin kesäkuulle. Sokerirasitukseen on mentävä ainakin kaksi kertaa, vaikka ei ole minkään sorttista diabetesta kellään suvussa tai raskauksissa. 

Harmittaa ettei terveydenhoitajaa pääse vaihtamaan, meillä ei kyllä kemiat kohdanneet lainkaan. Ei ole kuitenkaan vaihtoehtoja tarjolla, ainut mitä voin tehdä olisi muuttaa terveyspalvelut toiseen kuntaan. Satuin vain vuosi sitten vaihtamaan sieltä tänne nykyiseen ongelmallisen matkan takia, niin siksi en haluaisi takaisinkaan vaihtaa. Vaikka kaikki palvelut totta puhuen on olleetkin siellä paremmat. Mut näillä nyt mentävä.