maanantai 17. huhtikuuta 2023

9. raskausviikko

Raskausoireet selkeästi vahvistuivat ja varasin neuvolaan ajan. Tasan rv 8+0 oksensin oikein olan takaa aamulla, mutta heti sen jälkeen ja mitä pidemmälle viikko eteni, olo normalisoitui, rintojen arkuus ja turvotus hävisi eikä polttopuiden hajussakaan ollut enää mitään vikaa. Olin jo pidempään ollut seesteisen onnellinen ja nyt mua vituttikin ihan kaikki.

Samaan aikaan lasketun ajan keskusteluryhmissä alkoi käydä todellinen kato ja odottaja toisensa perään ilmoitti keskenmenosta. 10% odottajista oli jo poissa pelistä ja kaikki tilastot ovat minua vastaan. Mä oon takuulla seuraava lähtijä. Olenhan aina ollut se odotusryhmien viimeinen keskenmenon saaja, jonka jälkeen muut ryhmäläiset voivat huokaista helpotuksesta - he selvisivät vauvoineen riskiviikoista. 

Purskahdin kaiken sen vitutuksen keskellä itkuun. Kaikki meni niin hyvin, kaiken piti mennä loppuun astikin hyvin! Miksi juuri minä menetän taas yhden? Raivosin mielessäni myös yhteiskunnalle. Selkeästi minussa on jotain vikaa, koska kroppa tappaa joka ikisen sikiön, joten miksi harmittomia tukilääkityksiä pihistellään?  

Kun päästin pahimmat itkut tulivuoren lailla pihalle, aloin uhmakkaasti haaveilemaan koiralaumamme kasvattamisesta, kerran ei tälläkään kertaa lasta tule. Aloin googlettelemaan myös kriteerejä kohdunpoistoon. Miksi kärsisin vähintään vielä 120 monsuunimenkoista, kun kroppa ei halua lasta kasvattaa? 

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Kuvotus tuli takaisin lähes 24/7 seuraksi, mutta niin se on aina ennenkin tarkoittamatta mitään. Sekin ärsytti. Kohtuutonta joutua kärsimään raskausoireista menetyksen jälkeen, koska pahimmillaan nostavat toivoa että jospa sittenkin. Mut jos pääoireet rintojen arkuus ja röyhtäily katoavat, mikään ei haise ja valkovuotokin lopahtaa, niin eihän siinä jää paljoa vaihtoehtoja mitä on käynyt. Vaikka edelleen oksettaisi.

Onneksi toinen varhaisultra tuli melko nopeasti eteen ja aikakin oli heti aamusta, ettei tarvinnut odotella ja spekuloida enempää. Odotusaulassa iski pakokauhu. Hikoilin ja tärisin. En niinkään ultran tulosta, vaan sitä mitä käynnistä taas seuraa. Lamauttava veritulva. Ja Primaspanin käytön takia ehkä tyhjennys sairaalassa.

Ultratessa oli menkoista laskettuna menossa rv 8+6. Kun (huomattavasti edellistä kokeneempi ja hellempi) ultraaja hiljaisuuden jälkeen käänsi näytön minua kohti ja näytti, miten liikkuvainen ja kovasti vilkutteleva yksilö kohdussa kasvaa, niin mulla pääsi ihan tahattomasti mitään ajattelematta suusta "mitä vittua, siis onkse elossa?!" 😂 Olin oikeasti todella yllättynyt! 

Pienen vilkkaan tyypin koko oli 20.94mm ja koko vastasi 8+5, joka sai hieman huolestumaan, vaikka ihan sanaton olinkin. Taas lähdettiin takapakkia. Toisaalta tuo mittaero oikeisiin viikkoihin nähden on jo niin naurettavan pieni, että niin paljoa en siitä huolestunut. Sain kuitenkin vielä yhden ultran kahden viikon päähän, sillä se oli ihan perusteltua. Lääkäri ei kuitenkaan ollut lainkaan huolissaan, sillä kaikki näytti tosi hyvältä.

Kaikista alkuviikon takuuvarmoista keskenmenoajatuksista huolimatta meillä edelleen siis porskutellaan kohti seuraavaa raskausviikkoa!

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi !
Kaikki kommentit tarkistetaan roskapostispämmin vuoksi, joten joskus kommentin
julkaisussa saattaa kestää, mutta jokainen kommentti julkaistaan ja jokaiseen vastataan.