Saako vapaaehtoisesti lapseton muuttaa mielipidettään?

Vastaan tuli keskusteluapalstalla kommentti, jossa kritisoidaan "mielipidettään" vaihtavasta vapaaehtoisesti lapsettomasta. Mitä mieltä sinä olet ao. kommentista? Onko velalla mielipiteen vaihtoon oikeus vai eikö vela ole voinut olla oikea vela, jos ajatukset kääntyvätkin päin vastaiseksi? Tai voiko silti olla vela, vaikka olisi lapsi(a)? Kerro ihmeessä oma mielipiteesi, joko ylipäätään aiheeseen taikka juuri tähän kommenttiin liittyen!

Tässäpä tämä kommentti:

No on aika typerää kuuluttaa kylillä olevansa vela ja sitten yhtäkkiä muuttaa mielensä. Eikö voi vain todeta, että meillä ei ole lapsia, ehkä joskus saattaa olla tai saattaa olla ettei ole koskaan? Ihme muotijuttu tehty tosta vela hommasta, noloa.

Harvempi vela käsitykseni mukaan "kuuluttaa" erikseen olevansa vela, sillä suurimmaksi osaksi se on yksinkertaisesti vain vastaus jatkuviin "koskas niitä lapsia tulee" -uteluihin. Velalla itsellään ei ole pakottava tarve kertoa lapsettomuudestaan, mutta urkkimisien vuoksi vela joutuu usein sen kertomaan vuolaiden selityksien kera saamatta silti hyväksyntää. Tulee mieleen alkoholittomuus illanistujaisissa. Ainut hyväksyttävä syy olla tuputtamatta viinaa on raskaus, ei toisen oma vapaa halu. Erikoista!

Velana oleminen ei ole myöskään mikään uusi juttu. Ennen nettiä oltiin hieman kärjistäen vain paikallislehtien ja kirjaston kirjojen varassa ja samankaltaisia oli vaikea tavoittaa. Nyt uudet, ajankohtaiset ja kaikkien saatavilla olevat tiedot esimerkiksi ilmastosta ja liikakansoituksesta voi painaa vaakakupissa varsinkin nuoremmilla aluksi. Vapaaehtoinen lapsettomuus ei välttämättä ole ollut sellainen  aihe, että siitä bussia odotellessa voisi alkaa keskustella osana small talkia. Nykyisin taas voidaan keskustella netissä kenen kanssa tahansa, joten väistämättä asia on esillä yhä enemmän ja yhä isommalle osalle kansasta. 

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Ainakaan minulla mielipide ei ole muuttunut jyrkästi yks kaks sormia napsauttamalla, vaan kokemuksien kautta, kuten olen jo hieman alustavasti kirjoittanutkin mm. täällä. En täten ole voinut todeta, ettei minulle tule koskaan lapsia. En ole voinut sanoa sitäkään, että ehkä lapsia joskus tulee, koska en koskaan ole niitä haluamalla halunnut ja olen pitänyt siitä parhain tavoin huolen, ettei niitä tulisi. Sitäkään en ole voinut sanoa, että meille tulee lapsia, koska sehän nyt olisi ollut silkkaa valetta. En lasta tarkoituksenomaisesti ole tätä ennen lähtenyt yrittämään. Enkä edes tiedä, tulenko koskaan lapsia saamaan vaikka miten tässä naijja nakuttelis.

Itse voin elää lapsettomuuden kanssa, koska äitiys ei ole minulle tai suhteelle ehdoton.  Minun on edelleen aivan yhtä vaikea kuvitella millainen olisin äitinä, kuin 5 tai 20 vuotta sitten. En näe itseäni pullantuoksuisena suurperheen äitinä, hyvä jos sille yhdellekään minkään tuoksuinen. Osaan koirillemme olla äippä, mutta en takuulla osaa olla äippä ihmislapselle samanlaisella itsevarmuudella. Koiraa minä osaan lukea täysin, mutta vauvat ovat arvoitus.

Valehtelisin silti jos väittäisin, ettei minua yhtään harmittaisi, jos ei jälkikasvua tulisi. Kyllä minua harmittaisi ihan oikeasti. Jo nyt on sanoinkuvailemattoman erikoinen tunne siitä, että jotain tavallaan puuttuu. Sellaista, mikä on tehty meistä. En tiedä onko siinä parisuhteen tuomaa voimaa yhdistettynä ikään vai mikä, mutta kyllä myös rankat keskenmenokokemukset pistävät miettimään paatuneemmankin velan edes jossain määrin.

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Toisaalta en ole missään mielipiteessäni täysin ehdoton, vaan mielipiteeni muuttuu omien kokemuksien ja eletyn elämän myötä. Minusta on sekä helpompi että ennen kaikkea totuudenmukaisempaa sanoa yhä siis olevansa vapaaehtoisesti lapseton, kuin alkaa selittämään keskeytyksiä, keskenmenoja ja omia fiiliksiä niiden jälkeen tarkemmin varsinkaan tuntemattomille. Koen olevani ihan yhtä vela edelleen, kuin nuorempana, vaikka nyt lasta yritämmekin. Olosuhteet nykyisin vain ovat muuttuneet lapselle suotuisemmaksi eivätkä tee lapsiperhearjesta täysin mahdotonta ajatusta.

Jos mm. talous ja parisuhde on ollut vuosia ok, miksen siis mielipidettäni saisi enää muuttaa? Mihin pyyhkiytyy se historia, jolloin en ole halunnut lapsia, tai nykyisyys, kun en vieläkään näe itseäni vanhempana? Entä eikö vapaaehtoisuus olekaan juuri sitä, että on vapaa tekemään valinnat parhaimmallaan katsomalla tavallaan, tarvittaessa vaikka pyörtämään omia ajatuksiaan?