Toinen kerta kahdeksatta raskausviikkoa alkoi taas. Samaan aikaan kun mieli ei pysy mukana muuttuneista raskausviikoista ja saa tosissaan laskea, mikä rv milloinkin on meneillään, kuvotusta on välillä niin paljon, että olen jo useasti päivän aikana oksentanutkin tai ainakin vähintään räkinyt pönttöä kohti. Muut oireet löytyvät edelleen myös. Ne kertovat toivottavasti sen, että ainakin vielä raskaus siis jatkunee.
Öisin näen unia keskenmenosta tai vauvan menettämisestä, eikä taivaalla möllöttävä täysikuun alku helpota asiaa. Milloin minulla alkaa runsas verinen vuoto, milloin ultrassa ei näy ketään. Joskus saan syliini vauvan, jonka sukupuolesta en ole varma, mutta jota niin rakastan ensihetkestä lähtien. Joskus saan vauvan, jota imetän ensimmäistä kertaa ja onnellisena huomaan, että minähän osaan.
Sitten se viedään kaikki pois, ihan yks kaks. Tunteet, lapsi. Herätessäni vaistomaisesti kokeilen, vieläkö rinnat ovat kipeät, tunnenko kuvotusta kylkeä kääntäessäni tai vuodanko verta käydessäni yöllisillä vessareissuillani.
 |
| klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin |
Vaikka yöt tuskailen, päivisin olen onnistunut aika hyvin välttelemään kaikenlaista ylianalysointia ja -reagointia. Olen jättänyt suosiolla vauvapalstailut vähemmälle huomiolle ja unohtanut googlailut. Olen aika onnistuneesti keskittynyt omaan jaksamiseen, koti- ja pihatöihin, suunnitellut ensi kesän työtehtäviä jättäen vielä kuitenkin vähän toiveikkaasti juhannuksen jälkeisen ajan avoimeksi.
Välillä, varsinkin nyt kun ottaa huomioon viimeisen reilu kuukauden ajanjakson, on ihan hyvä näin - elää tavallista arkea, eikä täyttää kaikkia mielen sopukoita päättymättömillä ajatuksilla, huolilla ja analysoimisella. Elää tätä uutta mahdollisuutta. Toki jos kuvotus kaikkoaa tai on eilistä laimeampaa, pelko yrittää vallata mielen, mutta saan työnnettyä sen aika hyvin pois taka-alalle toteamalla itselleni, että viikon päästä olemme taas viisaampia.
Ja jos jotain hauskaa asiasta pitää keksiä, niin harvapa sitä pääsee viettämään alkuraskauden viikkoja uudestaan saman raskauden aikana! Itkeä kerkeää sitten myöhemmin. Ilosta tai surusta - sen vain aika näyttää.
Suosittelen liittymistä Simpukan onnekkaat-ryhmään Facebookissa, jos et jo siellä ole. Siellä on mukavampi ilmapiiri ja vertaistuki kuin "tavallisissa" odotisryhmissä ja keskustelupalstoilla.
VastaaPoistaKiitos paljon vinkistä! Facebookissa en enää ole, mutta jos joskus vielä takaisin menen, pitää ottaa tuo ryhmä ehdottomasti seurantaan.
PoistaSinulla on kyllä aivan mahtava asenne odotukseen! Uskon, että rentous tekee hyvää sekä sinulle että vauvalle (joskin eipä sille stressillekään juuri mitään voi 🤷♀️). Tsemppiä seuraavaan ultraan! Täällä pidetään peukkuja iloisten uutisten puolesta 👍 aa, ja se koru, jota pohdit aiemmin kommentissasi, on bola-koru! Muistan haaveilleeni siitä esikoisen odotusaikana, mutta jostain syystä se jäi silloin hankkimatta. Pitäisikö nyt repäistä ja ostaa sellainen 🤔
VastaaPoistaAiniin se oli bola ! Hitsi mie mietin sitä ja koitin googlailla sitä, mutta en löytänyt. Osta ihmeessä jos muistat ja haluat, kerro myös mitä sinä (ja vauva!) piditte siitä! Olen lukenut siitä paljon hyviä kokemuksia!
Poista