torstai 1. huhtikuuta 2021

Tupakoimattomuutta ja kadonneiden limojen paluu!

En ole 12 vuoteen ollut näin pitkää aikaa polttamatta. Ensimmäiset kaksi päivää ja yötä meni todella levottomasti. Siihen päälle vielä täydenkuun tuoma kuuhulluus ja kellojen siirto kesää kohti. Huh huh. Kaksi ensimmäistä yötä meni jäätävän huimauksen, voimakkaiden rytmihäiriöiden, ahdistuksen ja paniikkikohtauksien kanssa. Ihan kuin olisi kunnon delirium tremensistä kärsinyt ! 

Aikaisemminkin mitä olen pari päivää ollut ajottain polttamatta, niin tuo huimaus on kamalaa. Silmissä heittää, keinuttaa ja tuntuu kuin leijuisi koko ajan hiprakassa. Ihan jännittää ajaa autolla, koska keinuttaa niin pahasti. Ei vituta enkä räjähdä, jos en tee mitään/ei tapahdu mitään. Olen siis vain ollut yksin ja välttänyt puhelimen käyttöä. Pelottaa, että heitän raivonpuuskassani ainoan puhelimeni jorpakkoon tai hajotan sen. En kestä huonosti toimivaa teknologiaa, heh..

Nikotiinia ei varsinaisesti tee mieli, mutta opittu tapa on ehkä sitten se pahin. Olen siivonnut taloa ja ulkosaunan, järjestänyt pihavarastoja. Tehnyt romukuormaa, kaivanut kengän kärjellä polkuja jäisessä maassa virtaavalle vedelle, hajottanut ja levittänyt lumipenkkoja. Istunut koneella, lukenut, tutkinut, katsonut sarjoja. Sormet hamuaa askia kuitenkin herkästi.

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin
 
Lauantaina klo 20 poltin viimeisen tupakan, mutta myönnän - tiistaina erehdyin vanhoille poluille yhden päivän ajaksi. Tupakka maistui ihan paskalle, enkä saanut siitä oikeastaan edes kiksejä. Tuntui jopa väärälle polttaa. En myöskään halua kokea uudestaan noita ihan järkyttäviä vieroitusoireita, joten uuteen nousuun kohti tupakoimattomuutta. Nyt taas 2 päivää savuttomuutta. Olo on varmempi kuin lauantaina, eikä vieroitusoireet ehkä ihan niin pahat kuin ekalla kerralla. 

Ovishuippua povataan sovelluksesta riippuen pe/la (kp16/kp17). Eilen tuli täysin puskista piiiitkästä aikaa läpinäkyvää hyvinkin juoksevaa limaa kunnolla niin, että aina pyyhkiessä koko paperi oli limassa - tämä oli kyllä mukavaa, koska yhä harvemassa on ne kierrot olleet, joissa edes jonkunlaisia limoja. Vai onko vain sattuman kauppaa, että juuri nyt kun oli polttamatta, limailut palasivat ihan uusiin sfääreihin ainakin tavanomaiseen verrattuna? 

Mä niin toivon, että tää ovis ei kerennyt mennä ohi ja kuin ihmeen kaupalla se olisi vasta ylihuomenna, koska mies tulee vasta huomisiltana.. En tiedä voiko tätä kiertoa siis sanoa YK1:ksi, jos ovulaatio jäi hyödyntämättä.. En voi olla surullinen silti, koska limat palasivat. Mun limailu on oikeasti tosi vähäistä ollut jo muutaman vuoden, jopa huomaamatonta. Ja nyt sitten yks kaks, just kun ei ole oikeastaan tupakoinut. Tuli aikamoinen motivaatiobuusti röökin jättämiseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !
Kaikki kommentit tarkistetaan roskapostispämmin vuoksi, joten joskus kommentin
julkaisussa saattaa kestää, mutta jokainen kommentti julkaistaan ja jokaiseen vastataan.