torstai 21. heinäkuuta 2022

Turhautumisväsymykselle kiitos ja hei

Piti alun perin kirjoittaa tietenkin oikeasti turnausväsymys, mutta aivopieru turhautumisväsymys kuvaa oloani itseasiassa vielä paremmin.

Erityisesti keskenmenon jälkeen olen ollut turhautunut silloin, jos mies ei ole jaksanut talletella omasta mielestäni tarpeeksi saati oikeaan aikaan. Kun itse olen lisäksi vähän väärin laskenut ovista, niin heitän tyyliin hanskat tiskiin heti ja mies saa kärsiä. Mielestäni kierto toisensa jälkeen on mennyt täysin hukkaan, koska ei osuta talletteluissa sinne päinkään, vaikka ei se oikeasti ihan niin mustavalkoisesti menekään. Silti olen ollut kuin maani niellyt.

En sano että yrityksestä olisi tullut pakonomaista, mutta suorituskeskeisenä perfektionistina olen herkästi ylitaipuvainen analysoimaan kaiken ja turhautumaan juuri siihen, jos joku asia ei mene suunnitelmieni mukaan. Ehkä ikäkriisi on myös painanut hieman normaalia enemmän taustalla, koska tammikuisen suunnitelman mukaan minun piti olla 33-vuotiaana äiti, eikä vasta (taas) yrittämässä. Pelkään ajan loppuvan kesken, vaikka oikeasti omilla toimillani kulutan aikaa nopeammin.

klikkaa tästä kuvan tekijänoikeuksiin

Jokainen vauvaa yrittävä tietää, että stressiä ja oppikirjamaista suorittamista pitäisi välttää. Ymmärtäessäni, että juuri niitä en ole vältellyt, tässä kierrossa annoin itselleni käskyn höllätä. Olen ollutkin nyt hyvällä tuulella, vaikka 110% en jaksakaan antaa tällä hetkellä paukkuja. Toki annan 100%, mutta yritän olla vetämättä yli, koska olen niin väsynyt omaan turhautumiseeni. Nyt kun olen höllännyt hieman otettani, olen huomannut, että lievä katkeruus raskaana oleviakin kohtaan on vähän laskenut stressitasojen lisäksi.. 

Tätä kirjoittaessa on menossa dpo3 (listaus tulee sitten aikanaan kunhan kierto päättyy johonkin lopputulokseen). En ole äksyillyt kertaakaan, en ole ollut turhautunut, en stressaantunut. Olen tsempannut itseäni, että ei se maailma kaadu, vaikka talletuksien suhteen ei joka kerta mene nappiin.

Kun maailma ei sitten kaatunutkaan huolimatta rennommasta otteesta, tässä yk4:ssa on erinomaisesti osunut tallettelut kohdalleen tietenkin sitten ihan vahingossa. Lisäksi mulla on kierron alusta saakka ollut täydellisen normaalilämpöinen chart meneillään sitten keskenmenon! Tässä jo kaksi syytä hymyillä ja niin minä aidosti teen - ilman turhautumisväsymystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !
Kaikki kommentit tarkistetaan roskapostispämmin vuoksi, joten joskus kommentin
julkaisussa saattaa kestää, mutta jokainen kommentti julkaistaan ja jokaiseen vastataan.