tiistai 23. maaliskuuta 2021

Vapaaehtoisesti lapsettomista vanhemmiksi?

Olemme reilu kolmekymppinen pariskunta, jolle on alusta saakka ollut yhteistä se, ettei kumpikaan halua omia lapsia. Olemme keskittyneet pitkän parisuhteemme aikana harrastuksiin, kotimaan matkailuun, töihin, kouluttautumiseen, lemmikkeihimme ja toisiimme sekä yhteisiin ja omiin unelmiimme. Koskaan ei ole ollut tunnetta, että arjesta puuttuisi jotain.

Vanhempien ja isovanhempien vuoden kestäneiden lapsiuteluiden jälkeen kyselyt loppuivat ja nykyisin moni pitää itsestään selvänä, että emme jälkikasvua hanki. Kumpikin pärjää lapsien kanssa, kumpikin pitää lapsista, mutta yhtä lailla kumpikin myös arkailee noiden itselle tuntemattomien ihmistaimien ympärillä ja hakeutuu luonnostaan aikuisten seuraan.

Miten ihmeessä siis päädyimme siihen, että vapaaehtoisesta lapsettomuudesta tulikin salainen vakavaksi muuttunutu tjottailuprojekti?


Kun tapasin avopuolisoni, meillä oli käytössä säntillisesti kondomi. Vuosien saatossa ehkäisyn käytössä on lipsuttu säännöllisesti ja viimeinen puoli vuotta "roiskittu vain lakanoille" - olematta kuitenkaan aina ihan niin tarkkasihtinen. Marraskuussa 2020 minulla oli selkeitä raskausoireita, mutta en pystynyt tekemään testiä. Sitten menkat alkoikin pari päivää myöhässä. Unohdin kuitenkin asian, koska en voinut testillä varmistaa.

Huhtikuussa 2021 minulla alkoi taas aivan selkeä rintojen arkuus, etova olo, munasarjojen nippailu ja närästys. Minulta löytyy keskeytys ja keskeytynyt keskenmeno taustoista, joten osasin yhdistää oireet mahdolliseen raskauteen ja silloin hoksasin, että viime marraskuinen taisi olla myös orastava raskaus. Tällä kertaa kuukautiset olivat jo kaksi päivää myöhässä. Iltapäivän pissasta tehty testi näytti hyvin hailakkaa haamua. Tein testejä yhteensä kolme varmistuakseni, ettei kyse ole vain viivanpaikoista. Kyseessä oli kuitenkin lopulta biokemiallinen keskenmeno.


Keskustelin miehen kanssa varhaisesta keskenmenosta ja pelkäsin hieman hänen reaktiota. Miehen olen olettanut olevan täysin ehdoton vela, toki hän kantaisi vastuun, mutta olin takuuvarma, että hän ei todellakaan ilahtuisi asiasta. Hän tietää kantani siihen, että jos "vahinko" kävisi, pitäisin lapsen, koska en halua historian toistavan itseäni, vaikka olenkin kokenut olevani aina vela. 

Yllätyksekseni mies kuitenkin pohti, että olisiko raskaus sittenkään niin vakava asia ja ehkä juuri siksi ehkäisynkin kanssa ei olla oltu tarkkoja. Hän ei ehkä olekaan ihan niin ehdoton lapsien suhteen, kuin on antanut ymmärtää ja on itsestään ajatellut! Huvittavaa, miten väärässä olimme toistemme - ja omista! - ajatuksista lapsien suhteen, vaikka keskustelemme kaikista asioista täysin avoimesti.

Päätimme tämän pohjalta jättää ehkäisyn kokonaan pois. Täysin yllättäen, yk10:ssä selkeä plussa sitten pärähtikin raskaustesteihin yksi toisensa jälkeen. Lue tästä kierrosta lisää täällä. Varhaisultrassa sikiö oli kaksi päivää pienempi, mutta ei aiheuttanut huolta. Raskausviikolla 12+4 todettiin kuitenkin keskeytynyt keskenmeno, jossa sikiön kasvu oli pysähtynyt jo rv 9+4. Voit lukea lisää siitä täällä.

Seuraava edellistäkin yllättävämpi plussa tuli lokakuussa 2022 yk7:ssa. Tästä plussakierrosta voit lukea täällä. Tässäkin raskaudessa sikiön kasvu alkoi hidastumaan alusta saakka ja aivan reilusti. Lopulta sekin raskaus päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon, joten menimme lapsettomuustutkimuksiin, koska minulta löytyy historiasta sekä aap että myöhäinen kkm, eli minulla oli jo neljä epäonnistunutta raskautta takana.

Taas alusta alkaneen yk1:n päätteeksi, kahden taukokierron jälkeen ja ensimmäisen Terolut-kierron avulla "nalli napsahti" kolmannen kerran kaikkien yllätykseksi heti! Onko se sitten lopultakin se raskaus joka kestää päätyy saakka, vain aika näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !
Kaikki kommentit tarkistetaan roskapostispämmin vuoksi, joten joskus kommentin
julkaisussa saattaa kestää, mutta jokainen kommentti julkaistaan ja jokaiseen vastataan.